Vähäistä väkeä!

”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua.’ Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.” (Jes.41).

Jälleen kerran meille sanotaan: ”Älä pelkää!” Mihin tämä lohduttava sanapari perustuu? Häneen, ja yksin Häneen, jolla on yhä vielä kaikki valta maailmankaikkeudessansa! Mitä luimme eilen?

”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa.” (Jes.40).

Kuinka valtavassa määrin tarvitsemmekaan!:

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12).

Jumalan armahtava laupeus on yhä vielä keskellämme, kunhan vain uskossa tartumme siihen, käsittääksemme jumalalliset ulottuvuudet. Me olemme todellakin maailman silmissä kuin matoja, mutta nämä arvostelijat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa! Millaisen rohkeuden tämä vertauskuva antaakaan meille tässä viimeisessä ajassa? Miksi puhua viimeisestä ajasta, lopusta? Eikö siitä ole jo puhuttu kahdentuhannen vuoden ajan?

”Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan. Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä ’rakkaus peittää syntien paljouden.’ Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan, nurkumatta. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.” (1.Piet.4).

Olemme puhuneet paljon laittomuudesta ja rakkauden kylmenemisestä. Pietari näki Hengessä pitkälle tulevaisuuteen puhuessaan lopun läheisyydestä, puhuen meillekin tässä ajassa. Joku tunnettu henkilö totesi jo aikaa sitten, että me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka käsittää olevansa viimeinen. Kaikki ympärillämme todistaa tämän puolesta! Siitä huolimatta on meiltä jäänyt liian vähäiselle huomiolle:

”Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä ’rakkaus peittää syntien paljouden.’”