”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota
Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.”
(Ps.42).
Olen jo kertonut
siitä, kuinka iäkäs naapuri pihan parkkipaikalla peruutti autoni päälle saattaen
sen lunastuskuntoon, ja olen sen koommin ajatellut olevani ilman autoa. Asia kuitenkin
vaivaa mieltäni itselleni käsittämättömällä tavalla, haitaten osittain yöunianikin.
Maalliset asiat voivat siis vastoin omaa tahtoakin vallata aivan häiritsevän
tilan elämästä! Itsellenikin on hiukan vaikea myöntää olevani kahdessa eri
suhteessa jonkinasteinen invalidi, joka aivan selvästi tarvitsee
kulkuvälineekseen muutakin kuin jalat ja tavallisen polkupyörän.
En itse tänä päivänä
ymmärrä autoista oikeastaan mitään muuta kuin sen, että jonkun viisaamman on
tehtävä valinta ja minun on luotettava toiseen ihmiseen. Sähköpolkupyörä tuntuu
päivä päivältä parhaalta ratkaisulta, mutta… mutta…!
Perusongelmani on kai
siinä, että niin monet etsivät apua minulta, mutta minulla ei ole minkäänlaista
”työnohjausta”, eli en itse pääse purkautumaan kuulemistani asioista
tarvittavalla tavalla. Siksi omatkin asiat pyörivät mielessä turhan paljon.
”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota
Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.”
Haluan heittää kaikki
huoleni ja murheeni Hänen kannettavakseen, mutta siihen tarvitsen selvästikin
teidän kaikkien esirukousta ja jumalallista viisautta tehdä oikeita ratkaisuja.
Homma ei todellakaan toimi siten kuin autoni särkenyt henkilö innoissaan totesi
paikallislehdessä olevan myynnissä ”todella hyvän ja edullisen” auton! Kuka on
nähnyt tarjottavan huonokuntoista tai kallista autoa?
Ongelmana ei ole
vakuutuskorvauksen johdosta raha, vaan halu tietää Jumalan tahto, joka ei ole
samantekevä missään asiassa. Kantakaamme siis tämä asia Herran eteen, sillä
olen monessa suhteessa todella väsynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti