Mieli kuin tuuliviiri!

”’Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda.’ Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden. Ja hän antoi sille paikalle nimen Massa ja Meriba sentähden, että israelilaiset siellä riitelivät ja kiusasivat Herraa, sanoen: ’Onko Herra meidän keskellämme vai ei?’” (2.Moos.17).

”Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran, rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: ’Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta.’” (Miika 3).

Kuinka kaksijakoinen (monijakoinen) ihminen oikein onkaan? Kaikenlaisten Jumalan ihmetekojen keskellä hän hetken mielijohteesta alkaa kapinoida niin jumalanpalvelijoita kuin itse Jumalaakin vastaan. Hän haluaisi aina ja kaiken juuri tarpeensa hetkellä, haluamatta tuntea minkäänlaista puutetta. Hän on todellisuudessa ihmematkalla kaiken yltäkylläisyyden keskellä, mutta omat tarpeet saavat hänet pimeinä hetkinä kapinoimaan ja kysymään aivan vakavissaan: ”Kun nyt koen epämieluisia tunteita ja en malta odottaa kauempaa:

”Onko Herra meidän keskellämme vai ei?”

”Miksi kaikki kestää niin kauan, miksi ei Jumala jo puutu asioihin? Jos Hän kerran on keskellämme, miksi joudun niin kauan odottamaan tarpeideni ja odotusteni täyttymystä? Mielestäni olen jo odottanut oikeuksieni toteutumista aivan tarpeeksi; onko Jumala todella nähnyt kaiken tapahtuneen ja jos on, miksi Hän ei puutu asioihin ja saata oikeutta tapahtumaan?”

Koko Israelin erämaavaelluksen ajan Jumalalla oli jokaista tilannetta varten selvä suunnitelma, johon kansan tuli mukautua. Samoin on meidänkin kohdallamme, vaikka se onkin inhimillisesti niin vaikeata hyväksyä ja kohdata.

Kuinka kaksijakoinen ihminen todella onkaan! Toisaalta hän ei haluaisi odottaa ollenkaan ja syyllistää omalla tavallaan Jumalaansa, toisaalta hän haluaa vakuuttaa itsensä ja kuulijansa omavalintaisessa jumalanpalveluksessa:

”Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: ’Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta.’”

Mihin enää luottaa tässä kaksijakoisuudessa, joka suorastaan repii sisintä? Raha näyttää ratkaisevan kaiken hengelliselläkin alueella?

”Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen? Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: ’Missä on sinun Jumalasi?’ Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta. Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.” (Ps.42).