Uskollinen vähässä?

Miksi vaikuttaa siltä, että kaikki todellinen hengellinen tapahtuma näyttää siirtyneen yksittäisten seurakuntalaisten piiristä johtoasemassa olevien keskuuteen? Puhutaan koko ajan kolmannesta sektorista ja vapaaehtoisista työntekijöistä, mutta samanaikaisesti tavalla tai toisella herätetään epäilyksiä näiden kyvystä selviytyä vaativammista tehtävistä. Maallikoiden työpanosta omalla tavallaan kaivataan ja kuulutetaan, mutta käytäntö saa kuitenkin monet epäröimään omia kykyjään kohdatessaan vaikeampia tilanteita, joiden yhteydessä joudutaan tekemisiin inhimillisten kykyjen loppumisen kanssa. Mutta eikö koko todellinen kristillinen elämä ole täynnä näitä tilanteita, joissa mikään inhimillinen koulutus ei ole riittävä tuomaan yleistä pätevyyttä, vaan joudutaan turvautumaan Jumalan apuun? Tämä apu ei ole läheskään aina riippuvainen jostakin seurakunnallisesta tai teologisesta koulutuksesta, saati sitten psykiatriasta.

Tilanteen kestämättömyyden tuo julki yksinomaan jo se seikka, että yleisesti ottaen niin seurakunnallisen kuin psykiatrisen avun tuojan rakenne on aivan liian suuressa määrin väärän mallinen. Avun tuoja on joko pyöreä tai pitkulainen, useimmiten kai valkoinen tai kellertävä. Sillä ei ole käsiä eikä jalkoja, ei päätä eikä sydäntä, ei kykyä tuntea empatiaa! Onneksi seurakunnilla ei ole oikeutta määrätä tabletteja, mutta ongelmana on aivan liian suuressa määrin alistuminen vallitseviin olosuhteisiin, niin ettei sairastava maailma enää voi nähdä seurakuntaa parantumisen Lähteen tyyssijana. On ollut aivan liian paljon fanaattista asennetta ja väärää opetusta, yksittäisten ihmisten ottaessa jumalallisen parantumisen yksityisen edun tavoittelun kohteeksi. Kautta maailman kaikuvat viestit merkittävistä parantajista, jotka saapuvat paikalla omalla yksityisellä suihkukoneellaan!

Olemmeko todella sellaisella tavalla kadottaneet käsityksen Jumalan maailman yksinkertaisuudesta ja nöyryydestä? Meitä ei ollenkaan näytä hämmästyttävän saarnaajan suihkukone tai hänen miljoonatilinsä, vaan myhäilemme tyytyväisenä evankeliumin etenemisen johdosta, myöntämättä itsellemme, että meitäkään ei yhtään haittaisi vastaavanlainen kuuluisuus!

Me olisimme valmiita suureen palvelustehtävään ja korkeaan asemaan kristillisessä maailmassa, mutta… mutta…! Ei Paavalillakaan ollut suihkukonetta saati sitten nykyaikaisia matkajalkineita, vaan ainoastaan känsäiset ja pölyiset jalat ja ihon ärsytystä siellä sekä täällä! Silti hän evankelioi lähes koko tunnetun maailman!

Miksi me olemmekaan niin narsistisia, että olisimme valmiita kaikkeen suureen ja merkittävään, mutta emme ole uskollisia vähässä, jääden siten ilman sitä suurempaa, jota kaipaamme, mutta samanaikaisesti pakenemme omaksikin vahingoksemme!

”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on? Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on? Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Luuk.16).