”…niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte
kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä;
että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.” (Ef.3).
Me olemme ensimmäinen
sukupolvi jolla on mahdollisuus käsittää käsittämätöntä siinä määrin kuin mitä
avaruustutkimus meille tarjoaa. Jumalan luomakunta ei ole vain jotakin silmin
havaittavaa, vaan se on kaiken kaikkiaan äärettömämpi kuin mitä yksikään
ihminen järjellään pystyy käsittämään. Tässä lainauksessamme ei puhuta
inhimillisestä käsityskyvystä, vaan hengellisestä ilmestyksestä!
”Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi
ja aaltosi käyvät minun ylitseni. Päivällä Herra säätää armonsa, ja yöllä minä
hänelle veisaan ja rukoilen elämäni Jumalaa. Minä sanon Jumalalle, kalliolleni:
’Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen
ahdistamana?’ Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen
minulle kaiken päivää: ’Missä on sinun Jumalasi?’ Miksi murehdit, minun
sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä
saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps.42).
Jumalallinen tahto ja
viisaus ovat nähneet hyväksi valmistaa maalliselle luodulle tien
tuonpuoleiseen, inhimillisesti tuntemattomaan. Joka näkee kaiken vain
sunnuntaisten jumalanpalvelusten näkökulmasta, joutuu todella ymmälleen
kohdatessaan hengellisiä ulottuvuuksia. Toiset syvyys kauhistuttaa, toiset se
saa etsimään Luojansa apua ja turvaa Hänestä. Saavuttaakseen jumalallisen
päämäärän ihmisen on hyväksyttävä kaikki uudestisyntymisen mukanaan tuomat
kivut ja tuskatkin. Ihmisen on todella muututtava koko olemukseltaan
jumalallisen kuvan mukaiseksi. Se on ajoittain kuin erämaassa vaeltamista,
polttavaa auringonpaistetta tai kylmässä laaksossa hapuilemista.
Kristikunnan suurin
petos perustuu julistukseen ja opetukseen, joka lupaa vain helppoja ja hyviä
asioita Ristin kantajille. Risti ja ies ovat todella sopivia Herramme omien
sanojen mukaisesti, mutta risti on aina risti, ies aina ies. Luonnollinen ihmismieli
ei pidä kummastakaan, koska se etsii vain mielihyvää ja helppoa elämää. Herran Henki
puhuttelee siis uudestisyntynyttä osaa meissä, kehottaen olemaan loukkaantumatta
Häneen, joka tällaisen tien on valmistanut kuoleman laakson maahan!
”Matkalaulu. Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun
ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi minun rukousteni ääntä. Jos sinä, Herra, pidät
mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on
anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin. Minä odotan Herraa, minun sieluni
odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa
hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan,
Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä. Ja hän
lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.” (Ps.130).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti