Mikä on perustehtävämme? Osa 3

”Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta…” (1.Piet.4).

Miksi olen havaitsemassa jonkinlaista häpeän punastusta niin useiden kristittyjen poskilla? Johtuneeko se siitä, että me uskovaisina ahkeroimme enemmänkin niiden alueiden parissa, joita meidän todellisuudessa tulisi karttaa? Miksi sellaisessa määrin havaitsemme tekijöitä, jotka ikään kuin antavat luvan laiskuudellemme ja valvomattomuudellemme? Elämmehän todella ajassa, jonka Paavalikin totesi olevan hyvin vaikea! Jos kerran lähes kaikki tuntemamme henkilöt tavalla tai toisella ovat alkaneet väsyä aidon kristillisyyden harjoittamiseen, niin voidaanko meiltäkään vaatia kovin kummoisia? Eikö ympäristömme tila anna meillekin anteeksi oman ”luopumuksemme” jonkin paremman odottamisen ja toteuttamisen suhteen? Kun eivät muutkaan, niin miksi sitten minä?

Mikä on meidän perustehtävämme ja mikä on olemisemme tarkoitus tässä ajassa, jossa kaikki näyttää kulkevan takaperin ja olevan ylösalaisin? Voimmeko todellakin lakata soutamasta vastavirtaan, kun aallokko koko ajan kovenee? Alavirralla on suuri putous, joka vain pahenee vesimäärän kasvaessa! Eikö tämä ole juuri se aika, jossa meidän tulee nähdä Jumalan Sanan katoamaton voima ja Herramme lupaus olla kanssamme joka päivä loppuun asti? Jumalan Sana ei ole kadottanut voimaansa, vaikka ympäröivä maailma pyrkii peittämään sen inhimillisen viisauden vyöryyn!

Mikä on meidän perustehtävämme?

”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.” (Juuda).

Me todella elämme juuri tällaisessa ajassa, jossa kylläkin harjoitetaan uskonnollisuutta ja ”kristillisyyttä” ohitse jumalallisen, alkuperäisen säädöksen. Kaikkialla kuuluu huuto ja kaipaus ”Kristuksien” ja voideltujen perään! Kuinka siis voisimme paeta vastuutamme, joka kaiken näennäisen keskellä vain kasvaa?

”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.”

Tässä on kerta kaikkiaan perustehtävämme loppuun asti!