”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne
uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja
otollista ja täydellistä.” (Room.12).
”Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä
ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'”
(Matt.4).
Mitä vastaa Herramme
meille tänään, juuri nyt? Hän ei halua meidän toistelevan sanojansa
ajattelematta niiden todellista merkitystä! Miksi nielemme vitamiinipillereitä
ja kaikenlaisia luontaistuotteita? - koska tunnemme tarvitsevamme
voimavaikutuksia elämäämme! Maallisella alueella kiinnitämme todella paljon
huomiota elämässä jaksamiseen ja terveenä pysymiseen, mutta miksi hengellisellä
alueella olemme kuin nälkään nääntymäisillämme? Nyt on viimeinen aika käsittää,
mitä Herramme todella tarkoittaa sanoillaan!
Meidän jokapäiväinen
jaksamisemme ja selviämisemme on siis selvääkin selvemmin kiinni Jumalan Sanan
kanssa tekemisissä olemisesta! Tänä aamuna koin aivan erikoislaatuisen
heräämisen kuunneltuani kaksi eri Uuden Testamentin kirjaa. Jälleen kerran
mieleni aivan alkoi kuohua ajatellessani kuinka paljon Jumalan ajatuksia
sisältyy jo muutamaan lauseeseen, saati sitten koko Raamattuun! Ja me
kuvittelemme jo tietävämme kaiken, käyttäen niin vähän aikaa Sanaan
perehtymiseen! Me emme milloinkaan voi ammentaa Sanaa tyhjäksi! Jokaiselle päivälle
riittää enemmän kuin mitä voimme sulatella!
Mitä tänään
kirjoittaisin? Joudun suorastaan ymmälleni kaiken Sanan monipuolisuuden ja rikkauden
keskellä! Ei ole tarkoituskaan että minä vajavaisuudessani toimisin
jonkinlaisena ruokkijana päivästä toiseen, vaan Herra itse on kuin Kotka, joka
ruokkii meitä joka päivä nokallaan!
”Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka
myös antaa Pyhän Henkensä teihin. Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis
teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan
toisianne; niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa.
Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän…” (1.Tess.4).
Erityisesti mieltäni
koskettavat sanat:
”…sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne…”
Minä en mitenkään voi
välittää Sinulle kaikkea tätä, vaan tehtäväni on vain korostaa Herran
merkitystä ja vaikutusta kaikessa. Sinun on tarkoitus Herralta oppia kaikki
tarvittava!
Kuinka paljon
elämästäni puuttuisikaan ilman netistä imuroituja, luettuja raamatunkäännöksiä!
Minulla on muutama käytöstä poistettu älypuhelin, joihin olen ladannut lukuisia
luettuja Raamattuja. En useinkaan jaksa lukea, mutta monena päivänä kuuntelen useankin
tunnin ajan jonkun toisen lukemaa Raamattua. Googlaa siis Sinäkin ja löydä
aivan uusi ulottuvuus hengelliseen elämääsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti