Miksi seisotte joutilaina?

”Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?” (Matt.20).

Tämä kysymys esitetään Herramme kertomassa vertauksessa taivasten valtakunnasta. Olemme joutuneet tilanteeseen, jollaista emme menneinä vuosina osanneet edes kuvitella. Tähän kysymykseen etsin itsekin sopivaa vastausta aivan päivittäin. Useamman vuoden ajan olen jo ollut rehellisyyden nimissä todella tyytymätön vallitsevaan tilanteeseen ja suorastaan pitkästyttäviin päiviin, ollen kykenemätön olemaan kiitollinen elämästä ja mahdollisuudesta edes jossakin määrin palvella Herraa kirjoituksillani ja läsnäolollani erilaisissa tilanteissa. Olen siis aivan tyytymätön, sen lohdullisen ajatuksen johdosta, jonka kuulin kuin ohimennen jostakin televisio-ohjelmasta. Siinä käsittääkseni juutalainen henkilö totesi, ettemme koskaan saisi uskovaisina olla tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin, vaan aina tulee odottaa jotakin enempää!

Aikoinaan ei ollut mahdollisuutta joutilaana olemiseen vallitsevan työmäärän johdosta. Aivan konkreettisesti koimme olevamme Herran palveluksessa, ehkä osittain hyvin vääränlaisessakin varmuudessa. Useiden toiminta levitti aika tavalla voimakasta itsevarmuuden ja epämääräisen itseluottamuksen henkeä – siinä määrin että ajoittain mielessä alkoi soida sotilasmarssin sävelet ja tuli voimakas ajatus preussilaisesta kurista ja koulutuksesta. Tässä tilanteessa joutuu pakostakin kysymään, korjaammeko nyt väärien asenteiden ja näkemysten kitkerää satoa, Herran ollessa pakotettu näyttämään meille kuinka riippuvaisia me todella olemme Hänestä ja Hänen Henkensä avusta. Unohtuiko meiltä Herramme vakavat sanat, Hänen katsoessaan meitä rakkaudellisesti silmiin:

”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15).

Meillä oli etuoikeus saada kuulla totuudenmukaista Herran Sanan julistusta ja emme kaihtaneet suuriakaan kuluja ja vaivoja päästäksemme Sanan kuuloon. Sen sijaan että olisimme helluntain saarnakokemuksen perusteella esittäneet sydämestä nousevan, vakavan kysymyksen: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”, suuri osa koki saaneensa kutsumuksen parannussaarnaajaksi voidakseen esittää kaikille muille mitä näiden tuli tehdä!

Kyllä, kyllä, jotkut jo kyllästyvät saman toistamiseen, tiedän sen, tai ainakin arvailen! Mikä sisintäni oikein kaivertelee, kun jatkuvasti askartelen näiden asioiden parissa? Luulisin tietäväni kuitenkin miksi Herran Henki on painanut sormensa ja kätensäkin näiden asioiden ylle.

Elämme jo hyvin pitkällä ajassa, jossa kaikuu entistä henkevämpänä huuto ja saarna: ei hätää mitään, kaikki hyvin! Sen sijaan että nähtäisiin tulisina kirjaimina loistava kirjoitus niin Vanhassa kuin Uudessakin Testamentissa: ”Poista paha keskuudestasi”, puolustellaan kaikkea seurakunnissa tapahtuvaa vääryyttä ihmisen heikkoudella ja puutteellisuudella. Siksikö ei enää juurikaan kuule parannussaarnaa?

Missä siis on perusongelmamme, katsomatta mihin piiriin kuulumme? Me emme taida oikeastaan koskaan olleet riittävässä määrin pahoillamme kaiken väärän johdosta, riippumatta sen vakavuudesta! Me olemme nähneet nämä asiat melko laajastikin, ikään kuin sormien välistä, mutta yksi tietoisuus on meiltä aina puuttunut:

”Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.” (Jaak.4). Väärässä kohden vaikeneminenkin!!!

Veljellisen ja sisarellisen rakkauden varjolla olemme pitäneet tärkeämpänä leppoisia kahvikutsuja kuin totuuden julkituomista, rakkaudellisessa hengessä. Kaikki nuhteet kohdistuivat lähes poikkeuksetta palveleviin veljiin veljien syyttäjän myötävaikutuksella.

”Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?” Olisimmeko saaneet vastauksen kysymykseemme?

”Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.” (2.Piet.1).

Mitä meillä tulee olla enenevässä määrin?

”Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.”