Social Icons

Pages

torstai 21. elokuuta 2014

Seksuaalisuudesta osa 3




Seksuaalisuudesta narsistisen persoonallisuushäiriön yhteydessä osa 3

Olen usein ihmetellyt sitä, että psykopaattisille ihmisille on heidän mieleisensä suhtautuminen ja esiintyminen niin tärkeätä, että heitä ei yhtään näytä vaivaavan toisen osapuolen teatraalisuus. Tässä jälleen kerran törmäämme tuohon seikkaan, joka pakottaa toisenkin osapuolen esittämään sellaista roolia, joka usein ei ollenkaan sovi hänelle.
Nämä ovat niin ikäviä asioita, että pakostakin jälleen kerran harhauduimme pois itse aiheesta. Toisaalta on hyvä hiukan poukkoilla sinne tänne, jotta jaksamme omaksua tarpeelliset tosiasiat. Meille ei ole kerrottu mitään sen paremmin Hyasintin kuin Uunonkaan seksielämästä, joskin ainakin Uunon kohdalla olemme tulleet näkemään hänen omalla tasollaan tavattoman Don Juanin hahmonsa.
Niin kuin olen jo sanonut, en pidä sen paremmin Uunoa kuin Hyasinttiakaan psykopaattina, mutta heidän käytöksensä on kuin suoraan monien suomalaisten psykopaattien elämästä. Me tunnemme kumpaakin kohtaan sympatiaa ja empatiaa, jostakin kumman syystä, vaikka he niin selvästi omalla käytöksellään tuhoavat toisten ihmisten persoonallisuutta. Psykopaateillekin ominaisen Don Juanin hahmon olemme jo pelkästään medioiden välittämän kuvan perusteella hyväksyneet nykyajan henkeen kuuluvaksi. Eräässä televisio-ohjelmassa annettiin jopa ymmärtää, että Don Juan todellisuudessa on sankarihahmo ja edelläkävijä. Kukin saa pitää mielipiteensä, mutta asian toinen puoli on aivan liian karmiva voidaksemme yhtyä tämänkaltaisiin lausuntoihin!
Meidän piti siis puhua seksuaalisuudesta. Mitä kokee ja on kokenut tällaisissa olosuhteissa elänyt nainen, jonka mies jatkuvasti ihannoi muita naisia ja silti pitää rautaisessa otteessa omaa puolisoaan, eristäen tämän kaikin mahdollisin tavoin ulkopuolisesta maailmasta? Esimerkkinä mainittakoon kuinka joku mies myy pois perheen hyväkuntoisen henkilöauton ja hankkii epäilyttävässä kunnossa olevan asuntoauton vain siitä yksinkertaisesta syystä, ettei vaimolla ole kuorma-autokorttia, jota uuden auton ajaminen edellyttää. Vaimo ei siis voi lähteä juuri minnekään useamman lapsen kanssa, kun lähiseudulta ei kulje yhtään linja-autoa. Sama mies saattaa sitten lopettaa perheen lehdet, jottei vaimo tietäisi häntä kiinnostavista tapahtumista. Kun lisäksi tulee vielä se, että mies on ottanut haltuunsa perheen kaikki rahavarat, on puoliso kuin jäädytetty paikallensa. Kun mies väsyneenä tulee kotiin työstään, on vaimon ehdoton ensimmäinen edellytys palvella miestään parhaansa mukaan, ja jääkaapissa tulee olla juuri kaikkea sitä, mitä mies siellä haluaa olevan!
Tässä kohden tulee mieleen hyvin erikoinen piirre tällaisten perheiden kohdalla. Niin kauan kuin kumpikin osapuoli käy töissä ja ansaitsee kohtalaisen hyvin, keskittyy kaikki kiusaaminen ja toisen alistaminen määrättyihin asioihin. Mutta kun erikoisesti vaimon tulot pienenevät ratkaisevasti, usein miehen aikaansaaman henkisen ja joskus ruumiillisenkin uupumuksen takia, tulee suuri muutos asenteisiin. Vaimo on nyt pidemmällä sairaslomalla tai sairauseläkkeellä, tai ehkä työttömänä, koska juuri hänet on irtisanottu henkilökuntaa vähennettäessä — hänessä on näkynyt selviä väsymisen merkkejä ja siksi juuri hänet niin mielellään irtisanotaan!
Niin käsittämätöntä kuin se onkin, juuri nyt alkaa elämänvaihe, jossa mies kokee itsensä hyväksikäytetyksi ja perheen ainoaksi todelliseksi elättäjäksi, eli koska hän tähän asti on niin hyvin pitänyt huolta perheestään, on nyt vaimon tehtävä oma osuutensa. Eli hän maksaa nyt eläkkeestään tai työttömyyskorvauksestaan KAIKKI perheen päivittäiset kulut! Joka päivä on oltava pöydässä ruokaa, riippumatta siitä tuleeko mies edes kotiin ruoka-aikana! Tarjousruokien kattaminen pöytään koetaan suureksi loukkaukseksi, ja niin äiti usein itse syö maksalaatikkoa tai jotakin halpaa tarjousruokaa, valmistaen miehelle naudanpaistia tai vastaavaa.
Nainen on aivan omalaatuisen hienosäikeinen otus, pahoittaen mielensä monista sellaisista asioista, joita mies vain ihmettelee. Mutta syötyään ruoka-annoksensa mies hymyilee kauniisti ja kertoo niin kaipaavansa sänkyyn vaimon kanssa. Tämä on itsestäänselvyys, eikä se aina näytä katsovan edes tiettyihin jaksottaisiin päiviin naisen elämässä. Miehellä on etuoikeutensa, ja jos nainen ei asemaansa tajua, on hänessä jokin pahasti vialla. Kuinka monen naisen itsetunto ja persoonallisuus onkaan jo niin pahasti hajalla, ettei hän voi muuta kuin huokaista ja yrittää hymyillä ja näyttää rohkealta. "Kyllä, kyllä se on oikein mukavaa", ja tässä kohden tulemme siihen, mikä niin usean tällaisen parin johtaa huumaavien aineiden käyttöön, ikävän usein.
Miksi seksuaalisuus on tässä kohden niin vaikea asia? Muistakaamme väitteemme, että ilman rakkautta seksi on pornoa. Kaikesta kertomastamme päätellen näiden ihmisten välillä ei ole, eikä hyvät ihmiset sentään voikaan olla mitään todellista kiintymystä, koska todellinen kiintymys ja rakkaus perustuvat korostetusti sanoaksemme totaalisesti empatiaan! Siitä huolimatta kumpikin vakuuttaa rakastavansa toista, etenkin luonnehäiriöinen osapuoli. Hänen sanansa vain eivät kuulosta vakuuttavalta, koska hänen tunnepuolensa on juuri sen mukainen, mitä kuuluisat tutkijat väittävät: hän osaa nuotit, mutta ei käsitä säveltä. Ja sävel ja sen erilaiset vivahteet on juuri se, mitä jokainen todellinen nainen odottaa ennen kaikkea sukupuolisessa kanssakäymisessä. Kun häneltä sitten väkisin vaaditaan rakkaudentunnustuksia ja toisen ylistämistä, ajautuu hänkin vähitellen eräänlaiseen valheelliseen maailmaan, mistä häntä ei tule syyttää, sillä hän todellakin elää mitä suurimmassa määrin Tukholman syndroomaa muistuttavassa tilassa.
Hän ei mukaan joutuessaan (hyvä ilmaisu, vaikka niin itse sanonkin!) käsittänyt mistä tulee osalliseksi. Olen vakuuttunut siitä, ettei yksikään psykopaatti papin edessä seistessä todella tarkoita sitä mitä sanoo, tai hän sanoo mitä hän omassa mielessään tarkoittaa. Juuri tässä kohden on sana "tahdon" joutunut mitä suurimman väkivallan ja väärinkäytöksen uhriksi. Jos tulkitsemme psykopaatin sisimmässä vallitsevaa ajatuskaavaa, merkitsee hänen juhlallinen vakuutuksensa suurin piirtein tätä: "Minun mielestäni sinä olet näihin olosuhteisiin nähden paras saavutukseni, koska ketään muuta en ole onnistunut tähän asti tuomaan. Olet aivan mukavan näköinen ja oloinen ja tällä hetkellä ei muuta mahdollisuutta ole. Uskon sinun tyydyttävän kaikki maalliset tarpeeni, ennen kaikkea sängyssä, ja uskon sinun olevan tärkein henkilökohtainen palvelijani tulevan elämäni aikana. Minä huomioin sinun tarpeesi sen mukaan, mitä omalta hyvinvoinniltani ja sen hoitamisesta jää jäljelle. Totisesti, minä tahdon, koska tarvitsen sinua. Sinä olet varmaankin oppiva tyytymään hyvin vähään, koska minä olen niin tärkeä henkilö, että kaikkien lähelläni olevien on keskityttävä minun miellyttämiseeni. Ja jos kaikki ei mene tahtoni, julkilausumani tahdon, mukaan, onhan aina mahdollista että tapaan jonkun paljon sinua komeamman ja sopivamman kumppanin."
Olisiko kaikki hiukan tähän malliin? Ja kaiken tämän keskellä nyt sitten vaimolta odotetaan alistumista ja miehen tahdon täydellistä noudattamista! Tuntien naisen sielunrakennetta itsellenikin yllättävän paljon, voin vain ihmetellä miten naiset yleensä selviävät hengissä kaiken tämän keskellä!
Koska kaikki on laidasta laitaan luonnotonta, ja uhri toimii pakon ja uhkailujen alla, kärsii seksuaalisuus ehkä kaikkein eniten. Miksi? Näyttää siltä, että hyvin useissa perheissä kaikki henkinen läheisyys, kaikki henkiset lähestymistavat ja – keinot on tilanteen mukanaan tuomien tekijöiden johdosta korvattu sillä, mikä selvimmin tuottaa ihmiselle mielihyvää: seksillä.
Jos psykopaatin mieli on paha työpaikalla sattuneiden pettymysten johdosta, tulee tämä kotiin "kaupan" kautta ja ainoa todella lievitystä tuova seikka on seksi. (Tämä ei toki päde jokaisen psykopaatin kohdalla. On sellaisiakin, joita seksi ei kiinnosta ollenkaan.) Tämän voi ymmärtää vain sellainen, joka on päässyt näkemään sen vähän, mitä psykopaatin mielenelämästä on mahdollista havaita. Hänen on hyvin vaikea löytää kompensaatio kokemiinsa pettymyksiin omasta mielenmaailmastansa, koska hän on hyvin tunneköyhä, tai tunneköyhyyden rajan alapuolella. Ja jokin hänen sisimmässään kaikesta huolimatta kuuluttaa, että kumppani ei sittenkään ole kykenevä henkisesti tukemaan häntä juuri oikealla tavalla.
Siksi etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena juuri seksitilanteessa hän tarkastelee itse tapahtunutta kaikilta mahdollisilta puolilta. Ja monien todistusten mukaan tämä ensisilmäyksellä dialogilta vaikuttava keskustelu ja yhdessäolo sittenkin on vain monologi, jossa käydään lävitse mitä hämmästyttävimpiä ja asiayhteydestään irti olevia asioita. On todellakin hämmentävää huomata, miten suuressa määrin psykopaatti leijailee ja heittelehtii ja pomppii asiayhteydestä toiseen. Alkuperäinen, tämänpäiväinen pettymys oli lähtökohta tälle halulle olla yhdessä ja vuodattaa sydämensä, ja jos pettymyksen syytä ei tunnin vatkaamisen ja syyllisyyden perustelemisen johdosta saavuteta, siirtyy puolustelu jopa vuosikausia sitten tapahtuneisiin tapahtumiin.
On surullista ajatella sitä, että niin moni ihminen tällaisessa tilanteessa joutuu istumaan ja silittelemään "kiusatun" poskea tai hiuksia ja kuuntelemaan tuntikausienkin pohdiskeluja, jotka aina päättyvät siihen, kuinka paskamaisia kaikki ihmiset ovat. Ja kaiken tämän keskellä lähes poikkeuksetta muistutetaan kumppanin kaikista mahdollisista rikkomuksista ja vääristä syytöksistä. Siten kuuntelija ei loppujen lopuksi tiedä onko psykopaatti vihainen jollekin työtoverilleen vaiko hänelle. Ja kun kiusaajan mieli on keventynyt ja useampi lasillinen nousee päähän, tulee kaiken päälle koko illan kohokohta, jolloin kumppanin tulee olla täynnä intoa ja intohimoa, niin että sairas mieli saa korvauksen kaikista kokemistaan pettymyksistä! Voi pyhä yksinkertaisuus! Ja me vain nauramme ja kehumme juuri niitä ihmisiä, jotka toisen täysin nujertavat! "Voi kuinka ihana kumppani sinulla onkaan, kaikki tällainenhan kuuluu elämään! Mitä sinä turhaan valitat!"
Millainen sekava tila syntyykään kenen tahansa tällaisen keskellä elävän mieleen! Siitä toipuminen ei tapahdu hetkessä, ja useilla kaikesta selviäminen on loppuelämän pituinen projekti. Onneksi jo lyhyempikin aika tuo mukanaan suurta eheytymistä, mutta osa koetusta palaa mieliin vielä vuosienkin kuluttua. Sen tähden on ensiarvoisen tärkeää selvittää nämä menneisyyden haamut ja antaa niille oikea nimi. Jos kaikkea ei yksityiskohtaisesti ja rehellisesti kohdata terapiassa tai oikean ihmisen kanssa tapahtuneessa keskustelussa, nämä luurangot kolistelevat jossakin aikaansaaden liittymäkohtia entiseen elämään, ja sitä juuri uhrin tulee välttää äärimmäisyyksiin asti. Ei ole kysymys kaikkein hulluimpienkin asioiden tunnustamisesta, vaan uhrin itsensä kannalta oikeanlaisesta tunnistamisesta. Kun asia on nähty oikeassa valossa, menettää se otteensa ja ihminen voi kulkea eteenpäin ihmisarvoisessa elämässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text