Sopivalla ja sopimattomalla ajalla!

 ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Herra vaikuttaa yksittäisten ihmisten kautta usein tavalla, jota me maallisina olentoina emme kykene käsittämään.

”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.” (Joh.3).

Meidän ei siis tule liiaksi pyrkiä ymmärtämään sen paremmin itseämme kuin ei tehtäväämmekään, joka on annettu meille henkilökohtaisena omaisuutenamme, tai paremminkin lainana, leiviskänä. Hetket joina meitä käytetään ja tarvitaan, tulevat usein niin pikaisesti ja ohimenevästi, että ei ole sijaa liialliselle pohtimiselle ja arvioitsemiselle. Me ihmisinä järkeilemme aivan liian paljon emmekä muista läheskään kaikkea siitä, minkä pitäisi jo olla osa olemustamme:

”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.” (2.Tim.4)

Meidän haasteemme ja tilaisuutemme ovat niin ohimeneviä, ettei meillä ole varaa välinpitämättömyyteen. Ei ole niinkään kysymys joistakin aivan erikoisista sananselitystilanteista, vaan asenteistamme, hetkellisestä hymystämme, osanotostamme lähimmäisen hädän loistaessa hänen kasvoiltaan! Ihminen etsii toista ihmistä, myötätuntoa, huomaamista, tunnetta siitä, että hän on olemassa! Tämä kaikki on kätkettynä lukemattomiin tilanteisiin elämämme aikana. Sopiva ja sopimaton aika ei niinkään ole lähimmäisemme, kuin meidän itsemme kohdalla!

”Niin Jeesus sanoi heille: ’Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias’.” (Joh.7).

Me emme siis saa tunkeutua ihmisten olemukseen ja heidän asioihinsa sopimattomalla tavalla eikä ajalla, eikä tarkoituksemme ole suorittaa sellaisia ”pamauksia ja jyräytyksiä, hengellisiä pommeja”, jotka aikanaan saivat kuulijoidemme korvat soimaan! Mieleeni tulee nyt toistuvasti eräs ”hurmahenki”, joka aivan tarkoituksella meni erääseen kirkkoon, räjäyttääkseen pommin, hengellisen sellaisen,, sunnuntain jumalanpalveluksen aikana. Niinpä hän kesken saarnan julisti ”totuuden” kaikuvalla äänellä, saaden pian tietää, että jumalanpalvelus radioitiin!

Ihme kyllä ”totuuden pamauttaja” katui aikavalintaansa ja pyysi anteeksi! Hänen sanomansa tuskin saavutti otollisia kuulijoita!

Mistä veljemme Paavali suoranaisesti vannottaa meitä?

”…saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.”

Paikkaa ja hetkeä, jossa kaikki tämä voi tapahtua ihmisten rakentumiseksi, tuskin valitsemme me itse! Omat valintamme ovat aikaansaaneet oikeastaan kaiken sen, mitä nyt kauhistelemme jumalattomuutena ja luopumuksena! Kunpa vielä saisimme kokea jotakin sellaista, mikä kuvataan meille Apostolienteoissa!:

”Niin Henki sanoi Filippukselle: ’Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja’. Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: ’Ymmärrätkö myös, mitä luet?’ Niin hän sanoi: ’Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?’ Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.” (Apt.8).

Kuinka voimakkaat sanat lainauksessamme ovatkaan: ”Ja hän pyysi…”! Jos Filippus olisi vain syöksähtänyt esiin ja hypännyt vaunuihin, pysyttelemättä ensin lähellä, olisivat vartijat varmastikin seivästäneet hänet keihäillään!

Mitä oli tapahtunut hiukan aikaisemmin?

”Niin Henki sanoi Filippukselle: ’Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja’. Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta…”

Sopiva ja sopimaton aika eivät siis selvästikään tarkoita toisia ihmisiä, vaan meitä itseämme! Filippukselle tuli tarve juosta, ollakseen oikealla ajalla oikeassa paikassa!

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee…” (Joh.5)

Sama Elämä jatkui Filippuksessa, ja nyt meissä, toivottavasti!