Oppikaa tekemään hyvää!

 ”Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” (Jes.1).

Tämä sanankohta on itselleni tuttu jo ensimmäisiltä hetkiltäni uskon tiellä, vuoden 1964 tienoilta. Miksi? Koska sitä lainattiin mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa ja se puhutteli todella monia kuulijoita. Mutta miten on ollut nyt viimeisten vuosikymmenien aikana ja nykyäänkin? Mielessäni ei ole ainoatakaan kertaa, jolloin olisin kuullut sitä lainattavan hengellisissä kokouksissa. Kuitenkin se varmastikin on mitä profeetallisinta Sanaa juuri tätä hetkeä ajatellen!

Yleensä ottaen Verestä kertovat laulut ovat kaikuneet hyvin harvoin nykyisissä kokouksissa, verrattuna ensimmäisiin vuosikymmeniini uskon tiellä. Miksiköhän? Olisikohan sillä jotakin tekemistä omantuntomme kanssa, koska tilastamme riippumatta jokin sisimmässämme kertoo meille, että emme ole toimineet ihmissuhteissa ollenkaan siten kuin olisi pitänyt? Huono omatunto ei kerta kaikkiaan siedä Verestä puhumista ja sen ylistämisestä, koska se suorastaan alkaa vapista tietoisuudesta, joka hiipii sisimpäämme.

”Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.”

Miksi rukouksiimme ei vastata, miksi taivas on kuin sumun peitossa kaikesta toiminnastamme huolimatta? Miksi emme koe Jumalaamme niin todellisena kuin tahtoisimme? Olisikohan suurelta osaltaan kysymys suhteestamme vähäiseen veljeemme ja sisareemme? Olemmeko veljemme vartijoita tässä ajassa, jossa tuskin jaksamme nostaa omaa jalkaamme toisen eteen? Jokin sielussani huutaa järkyttävällä tavalla ajatellessani monia takanani olevia vuosia, jolloin lyötiin lähimmäistä Raamatulla päähän ja suorastaan riemuittiin lähimmäisen vavistessa edessämme! Veri ei ole ollut niinkään lauluissamme, kuin käsissämme!:

”Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” (1.Joh.3).

Sen sijaan että olisimme antaneet henkemme lähimmäisemme edestä, me olemme lyöneet jumalattomalla nyrkillä, uskoen olevamme Evankeliumin asialla. Vielä on aikaa kerätä heittämiämme kiviä ja antaa Herran muuttaa elämämme.

”Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.”

Vaatimattominkin rakkaudenosoitus merkitsee tässä ajassa todella paljon sellaiselle, joka on pettynyt saamaansa ”hengelliseen kohteluun”. Millaisen Rakkauden me olemmekaan tulleet tuntemaan! Sen luulisi tulevan näkyviin aivan erikoisella tavalla niin lähellä kuin kaukanakin!