Vaeltakaa hyvällä tiellä!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä’. Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’.” (Jer.6).

Uskovaisen ihmisen tarkoitus on elää elämäänsä jatkuvassa prosessissa, kehityksessä. Hänen ei ole tarkoitus jäädä paikalleen makaamaan tai marssimaan. Sana ei tunne käsitettä paikallaan marssimisesta, vaikka sitä hyvin laajoissa piireissä harjoitetaankin hengellisiä totuuksia jatkuvasti toistamalla, kieltäytymällä kuitenkin tekemästä käskyjen mukaan. Olen elämäni aikana joutunut seuraamaan tällaista hengellisyyttä niin lähellä kuin kaukanakin, ja usein olen saanut köhien puistella pölyä vaatteiltani tällaisen marssiosaston nostatettua valtavia pölypilviä, jotka laajoissa piireissä ovat herättäneet suurta ihastusta: Onpahan kerrankin jotakin merkittävää nähtävää!

Vanhan Testamentin aikana kansa kulki eteenpäin pilvenpatsaan mukaisesti:

”Ja niin usein kuin pilvi kohosi majan päältä, lähtivät israelilaiset liikkeelle; ja mihin pilvi laskeutui, siihen israelilaiset leiriytyivät.  Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä, niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä. Ja kun pilvi viipyi asumuksen päällä useampia päiviä, noudattivat israelilaiset, mitä Herra oli käskenyt heidän noudattaa, eivätkä lähteneet liikkeelle. Mutta joskus pilvi viipyi asumuksen päällä vain muutamia päiviä; silloinkin he Herran käskyn mukaan olivat leiriytyneinä ja lähtivät Herran käskyn mukaan liikkeelle.” (4.Moos.9).

Kyseisestä kohdasta selviää hengellisenkin Israelin matkustustapa. On aika liikkua, ja on aika asettua paikalleen Hengen johdatuksen mukaisesti. Moni ei ole ollenkaan pannut merkille:

”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1.Kor.10).

Koko ajan puhutaan kulkemisesta ja eteenpäin menemisestä. Ajoittain on levättävä ja pysyttävä paikallaan, maallisesti, koska olemme ihmisiä, hengellisesti, koska hengellisyys vaatii pysähtymistä, hiljentymistä. Mutta jokin meissä vierastaa näkyä hengellisestä kansasta, joka on saanut innoituksen marssia paikallaan!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’.”

Mitä ihmeen etua on paikallaan marssimisessa? Eikö se vain väsytä ja aikaansaa epämiellyttäviä vaikutuksia ympärillä olevissa lähimmäisissä? Hengellisesti ajatellen tämä on mitä merkittävin ja selvin kuva siitä, mitä näemme tämän hetken ns. kristillisessä maailmassa. Kuinka moni onkaan edellisen lainauksemme mukaisesti astunut oman käsityksensä mukaan hyvälle tielle, mutta kuuluttanut jaloillaan: ”Olen tiellä, mutta en vaella!”

Mitä maksaa Kristuksen seuraaminen tässä ajassa? (Tämän kirjoituksen löydät blogisivustoltani hakusanan perusteella.) Hengellisesti ajatellen se maksaa väsyneitä ja jatkuvassa pesuntarpeessa olevia jalkoja. Se maksaa hikeä ja vertakin, mutta jokainen päivä merkitsee eteenpäin kuljettua taivalta, yhtä päivää lähempänä päämäärää olemista!

”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.” (Snl.4).