Mikä on ihminen?

 

”Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi, tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?” (Job.7).

Me elämme nyt pääsiäisen aikaa. Aikanaan jossakin luterilaisen seurakunnan tilaisuudessa yksi diakoneista tai naispapeista selvitti perusteellisesti miten munat ja tiput ja pääsiäispuput todella kuuluvat aitoon kristilliseen perinteeseen. Oikein harmittaa kun unohtuivat nuo mitä koskettavimmat, enemmänkin nauruhermoja kutkuttavat selvitykset! Enemmän kuin naurattavat, harmittavat ns. pääsiäisnoidat, jotka lausuvat siunauksen toivotuksia virpomisellaan!

Kun ajattelemme etenkin Jobin kaltaisia ihmisiä, ei mieleen tule mitään edellisen kaltaista! Ihmismieli korvaa käsittämättömällä tavalla jumalallisesti säädettyjä asioita, löytäen selityksen nimenomaan omille mielikuvilleen! Mikä on sen helpompi selittää kuin oman pään tuote! Mutta mitä sanoo sydämemme tänä aikana, jolloin muistellaan ensimmäistä pääsiäistä? Käsitämmekö ollenkaan, kuinka läheisesti meitä koskettaa se sanoma, joka tänä aikana kaikuu ehkä entistä kaukaisemman tuntuisena? Käsitämmekö, että kaikki tuo tapahtui juuri meidän tähtemme, minun tähteni?

Me seuraamme ehkä kirkkovuoden tapahtumia ja kohdistamme huomiomme näkyvimpiin ilmiöihin, kokien hengellistä kosketusta, mutta kykenemmekö näkemään kaiken taakse jääneen perustarkoituksen, jonka Jobkin omalla tavallaan tuo julki? Jumala todellakin tarkkaa meitä suunnattoman rakkautensa tähden, ei kiusatakseen ja pelkästään koetellakseen, vaan:

”Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ’Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan’?” (Jaak.4).

Tämä jumalallinen rakkaussuhde oli Hänen mielessään jo ennen maailman perustamista. Siksi Hän loi maailman, johon asetti meidät asumaan. Jumalamme silmissä kaikki oli hyvää siihen hetkeen asti, kun ihminen toteutti käsittämättömällä tavalla itseään, uskoen olevansa kykenevä olemaan Jumalan kaltainen, eikä vain sitä, vaan jonkin verran suurempikin. Pääsihän hän nyt käärmeen opastuksella suuremman tiedon ja käsityksen jäljille, osoittaen kuitenkin suoranaista järjettömyyttä ja itsetuhoisuutta! Miksi Jumala tämän salli, on ihmismielelle käsittämätön asia, johon ehkä saamme vastauksen ajan tuolla puolen. Oli kysymys ihmisen omasta ratkaisusta ja johtopäätelmistä! Sen verran tiedämme kuitenkin Sanan perusteella, että Jumalalla oli oma rakkaudellinen suunnitelmansa ihmisen palauttamiseksi yhteyteensä kaiken korjaavan ja korvaavan tapahtuman kautta. Tuntien ihmisen perusolemuksen, Hän näki vain yhden ainoan mahdollisuuden ihmisen parhaaksi, saadakseen nauttia hänen seurastaan: Jumalamme täytyi Itse ottaa ihmisen hahmo Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa! Siten Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, suoden meidän hengellisesti nauttia Hänen lihastaan ja verestään iankaikkisen elämän siirtymiseksi meidän kuolevaisiin olemuksiimme!

Ensimmäisenä pääsiäisenä Jumalamme siis teki sen, mikä meille ihmisinä oli täysin käsittämätöntä ja mahdotonta!

”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän;

kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh.14).