Rakkauden Laki

 

”Hän vastasi ja sanoi: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Hän sanoi hänelle: ’Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää’.” (Luuk.10).

Me olemme puhuneet todella paljon lähimmäisenrakkaudesta ja elämämme hedelmästä, joka ei ole joidenkin asioiden suorittamista, vaan elämämme jättämä jälki lähimmäisiimme. Meidän on selvästi annettu ymmärtää, että meidät kerran asetetaan vastuuseen kaikesta mitä olemme tehneet vähimmille veljillemme ja sisarillemme, ehkä mielestämme vähäisistäkin asioista.

Mielenkiintoista edellisessä lainauksessamme on se, miten me sen luemme. Me pysähdymme usein miettimään sen sisältöä vasta kun sanotaan: ”Ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Miksi niin vähän keskitymme siihen, miten Herraamme tulee rakastaa?

Kun me rakastamme jotakin maallista ihmistä yhteiselämä mielessämme, me kaikin tavoin otamme selvää hänen mieltymyksistään ja tavoistaan, voidaksemme mahdollisimman täydellisesti toteuttaa hänen toiveensa. Miksi tämä taito ei yllä suhteeseemme Jumalan kanssa? Lainauksessamme Jumalan rakastaminen on selvästi asetettu ensimmäiselle ja tärkeimmälle sijalle. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kumpikin käsky liittyy toisiinsa vastavaikutteisena. Jos me todella rakastamme Jumalaamme kaikesta sydämestämme, kaikesta mielestämme ja kaikesta voimastamme, olemme me ottaneet selvän Hänen syvällisimmästä olemuksestaan ja tahdostaan, niin että jos olemme syntyneet Hänestä, emme yksinkertaisesti voi olla rakastamatta myös lähimmäistämme!

Jos me emme toteuta Herran suoranaista käskyä lähimmäisemme rakastamisesta, emme me selvästikään ole ottaneet aikaa Hänen tahtonsa selvittämiseen, vaan rakastamme niin häntä kuin lähimmäistämmekin oman, hengellisen kaavamme mukaisesti, jolla ei ole mitään tekemisestä Rakkauden Lain kanssa. Me rakastamme omavaltaisen, inhimillisen ja maallisen rakkauden mukaisesti, joka kaikessa odottaa vastinetta.

Olen jo kyllästymiseen asti toistanut sitä, kuinka lähipiirissämme puhuttiin rakkaudesta enemmän kuin missään muualla, mutta siitä huolimatta osoitettiin suoranaista vihaa ja rakkaudettomuutta jokaista kohtaan, jonka ajatukset eivät kulkeneet samaa rataa. Esitetty ”raamatullinen totuus” oli kaiken yläpuolella siinä määrin, ettei sen pohjalta nähty suurinta osaa Sanan Totuutta. Sanottiin rakastettavan Jumalaa, mutta ei tunnettu vähäisintäkään myötätuntoa niitä kohtaan, jotka olivat syntyneet Herrastamme. Oliko saatu anteeksi yhtään mitään sen perusteella, miten suhtauduttiin veljeen ja sisareen? Joka todella käsittää kuinka paljon Jumala on itse kullekin anteeksi antanut, ei suorastaan voi olla rakastamatta vähäisintäkin veljeään ja sisartaan!

Kun luemme Sanaa todella ajatuksella ja tarkkaan, näemme selvästi, että jos lähimmäisenrakkautemme ei ole kunnossa, emme todellisuudessa rakasta Herraammekaan!

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö’.” (Joh.14).

Jos sydämessämme on pelkoa ja murheellisuuttakin, niin selvittäkäämme mistä se johtuu. Jos kerran pidämme Sanan ja Herran Jeesuksen Kristuksen kautta Isäkin on tullut asumaan meissä, niin voimmeko yksinkertaisesti olla toteuttamatta Herran tahtoa? Meillä on koko maailmankaikkeuden paras Kotiopettaja, jonka kautta saamme kaiken tarpeellisen tiedon ja joka kaikissa erilaisissa tilanteissa muistuttaa meitä Herran tahdosta! Siten meidän ei edes tarvitse pohtia, mitä Jeesus erilaisissa kohtaamissamme tilanteissa tekisi, koska se on meille selvää sisäisen äänen perusteella, jonka Puhujaa meidän ei tule murehduttaa.