Tiedämmekö keitä olemme?

 

”Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.” (Hebr.12).

Emme kai ole unohtaneet, kenen omia olemme? Emme kai ole unohtaneet syvällisintä ja merkityksellisintä sukulaisuussuhdettamme? Me emme ole aivan keitä tahansa, aivan kuin mieleeni tulee eräs kertomus afrikkalaisesta orjasta. Hänet oli tuotu länsimaihin kotimaastaan jo aikaa sitten. Maatilalla, jolla hän työskenteli, oli useita muitakin orjia. Vierailevat maanomistajat panivat merkille hänet kaikkien muiden orjien joukosta hänen ylevän olemuksensa ja ryhtinsä johdosta. Hän käyttäytyi selväsi eri lailla kuin kohtalotoverinsa. Mistä tämä johtui, halusivat vierailijat tietää. Isäntä kertoi hänen olevan afrikkalaisen heimon kuninkaan poika. Tämä tietoisuus säilyi hänessä orjuudenkin keskellä, koska hän tiesi kuka oli.

Miten on meidän suhteemme, tiedämmekö sukulaisuussuhteemme, kenen lapsia olemme? Onko saamamme kohtelu saanut meidät epäilemään syvintä tietoisuuttamme, joka ei ole sallinut meidän pitää salassa perimäämme?

”Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.  Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.” (Joh.15).

Eikö meille ole käynyt juuri siten kuin Suurelle Veljellemmekin? Me saamme nyt kokea samaa vihaa kuin Hänkin aikanaan maan päällä vaeltaessaan, ja nyt jälkeläisissään tässä ajassa. Meissä itsessämme ei ole syytä siihen antipatiaan, joka meihin kohdistetaan, vaan perussyynä on sukulaisuutemme tulevassa maailmassa. Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä ja lupauksen lapsia Iisakin tavoin. Meidän hengellinen sukulaisuutemme aikaansaa mitä erilaisimpia ristiriitatilanteita aivan Sanan esikuvien mukaisesti. Yhä vieläkö turhaan odotamme jotakin toisenlaista asemaa tämän yhteiskunnan keskellä? Meidät on valittu edustamaan Valtakuntaa ja järjestelmää, joka ei ole kotoisin tästä maailmasta. Me olemme Kuninkaan lapsia, mitä emme missään vaiheessa saisi epäillä tai unohtaa.

Jo pelkkä geeniperimämme aikaansaa olemukseemme ja ympäristöömme säteilyvaikutuksen, joka ei jää huomaamatta ja seuraamuksitta. Me saatamme olla hyvinkin masentavissa olosuhteissa, kuten kertomuksemme orja, mutta tietoisuuden perimästämme tulee olla meille päivittäisenä lohtuna ja rohkaisuna. Meille ei voi tapahtua mitään sellaista, mitä ei Veljemme jo olisi kokenut. Sukulaisuutemme Tuonpuoleisen kanssa ei jää piiloon keneltäkään todella tarkkaavaiselta ihmiseltä, saati sitten henkivalloilta, jotka ovat selvillä jokaisesta todella Uuteen Elämään syntyneestä. Juutalaisen ylipapin pojat saivat selvän käsityksen tästä asiasta pahan hengen suorastaan pilkallisesta ja ironisesta kommentista:

”Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?” (Apt.19).

Tiedämmekö siis me, keitä olemme? Tähän kysymykseen vastauksen löytäminen on tässä ajassa tärkeämpää kuin mikään muu. Siksi me kirjoitamme ehkä tavalla, joka ei miellytä kaikkia lukijoitamme. Mutta kirjoittajalla on hätä lähimmäisistään ja siksi pommitamme tiettyjä alueita kauemmin kuin mitä jonkun mielestä on sopivaa.

On aika nostaa päämme ja katseemme jo pelkän sukulaisuutemme johdosta!