Social Icons

Pages

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Tehkää enemmän hyvää!


 

”…pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hebr.10).

Olemme jo puhuneet siitä, kuinka helposti matkakumppanimme uskovat omaavansa taidon hallita ja vallita meitä, todellisuudessa meidän vahingoksemme. Heprealaiskirjeessä kuitenkin meitä kehotetaan valvomaan toinen toistamme. Moni lukee vain nämä muutamat sanat ja vie meidät jälleen Saarnaajankirjan ajatukseen hallitsemisesta. Valvominen tässä yhteydessä on kuitenkin jotakin aivan muuta, minkä tuo esiin sen tarkoitus ja päämäärä: rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin! Meidän todellakin tulee olla esimerkkinä ja esikuvana toinen toisellemme kehotukseksi hyviin asioihin. On helppoa tuoda koko ajan esiin huonoja asioita ja kurittaa lähimmäisiä mitä julmimmilla parannussaarnoilla.

Eilen illalla seurakunnan saunassa keskustelimme monista asioista, ja siellä tuli mieleeni tapahtuma kuusikymmenluvun lopulta. Aivan naapurissa olevassa kokouspaikassa oli vierailevana puhujana hyvin totinen ja kovia kokenut saarnamies. Hän julisti paatoksella asioita, jotka vieläkin saavat kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin, esimerkkinä saarnasta, joka ei ainakaan rohkaise ja innosta hyviin asioihin! Hän sanoi: ”Jos sinusta tänään kaikki näyttää hyvältä ja onnelliselta, on se varma merkki siitä, että huomenna voi tapahtua jotakin aivan kauheata!”

Vastaavaa olemme kuulleet useamminkin, mutta ei koskaan tässä mittakaavassa! Pelottelu ei tuota mitään sellaista tulosta, mihin meidät on tarkoitettu.

”Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan!” (Gal.6).

Minäkin haluan kirjoittaa suurilla kirjaimilla! Miksi niin moni veli ja sisar uskoo olevansa jonkinlainen tuomionprofeetta juuri tässä ajassa? Aidot Raamatun profeetat toivat aina nöyryydessä esiin sanomansa, jopa estellen lähettämistänsä. Verrattuna esim. Jeremiaan, joka vietti pitkiä aikoja mutaisessa kaivossa, seisovat nämä julistajat korkeilla puhujanlavoilla kiiltonahkakengissään!

”…ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.” (1.Piet.5).

Meidät on tarkoitettu olemaan loistava valo tässä maailmassa. Valo tulee esiin hyvyytenä, ei pahuutena! Sana kehottaa meitä tekemään hyvää kaikille, mutta aivan erikoisella tavalla uskonveljille! Olkoon virkamme pieni tai suuri, meidän tulee olla toisille uskovaisille esikuvina! Tämä johtaa meidät usein tahtomattomiin syvyyksiinkin Jeremian esikuvan mukaisesti.

”Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti.  Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni. Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani. Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttömästi vihaavat; paljon on niitä, jotka tahtovat tuhota minut, jotka syyttä ovat vihollisiani; mitä en ole ryöstänyt, se täytyy minun maksaa. Jumala, sinä tunnet minun hulluuteni, eivätkä minun vikani ole sinulta salassa. Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala. Sillä sinun tähtesi minä kärsin herjausta, pilkka peittää minun kasvoni. Veljilleni minä olen tullut vieraaksi, olen tullut oudoksi äitini lapsille. Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun.” (Ps.69).

”…pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text