Täysi miehuus Kristuksessa!

”Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef.4).

Mitä me luemme, miten ymmärrämme tämän tekstin Raamatussamme? En varmastikaan suuresti erehdy, jos väitän suurimman osa lukijoista sijoittavan kaiken siinä tapahtuvan jonnekin hamaan, määrittelemättömään tulevaisuuteen,  joten sitä ei suurestikaan tarvitse panna merkille juuri elämässämme ajassa!

Tarkoittaneeko tämä sitä, että katsomme itsemme hyvin avuttomiksi ja lapsenmielisiksi, tahtoen olla alaikäisiä koko uskonelämämme ajan, koska emmehän voi edes ajatuksiimme päästää, että meiltä odotettaisiin edes jonkinasteista täydellisyyttä, täyttä miehuutta Kristuksessa? Kysymyshän on kaiken järjen (huom. järjen!) mukaan kaukana tulevaisuudessa olevasta tavoitteesta, joka kuuluu kategoriaan: ihmiselle mahdoton! Olisiko aika lukea tämä sanankohta uudelleen, todella ajatuksella ja hengellisen järjen mukaisesti?

”…tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen…”

Milloin tätä täyttä valmiutta tarvitaan, jos sitä ei vielä ole tarvittu?

”…kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa…”

Onko tässä vastaus siihen, miksi kristikunta on jakautunut tuhansiin erilaisiin osiin ”odottaessaan yhteyttä uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa”? Uskommeko johonkin tulevaisuudessa koittavaan yhteyteen ja täysi-ikäisyyteen, ilmeisestikin aivan lopussa, ajan rajalla? Missä ja kenen kanssa? Olisimmekohan erehtyneet suuresti kaikkien odotustemme kanssa? Eikö Kristuksen Ruumista rakenneta juuri nyt, tässä olevaisuudessamme?

”…täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa…”

Mitä järkeä on varoittaa meitä alaikäisyydestä ja ihmisten mukaan ajelehtimisesta ja heittelehtimisestä kaikissa opintuulissa, jos tämä kaikki koskisi uskontiemme päätekohtaa, ajan ja iankaikkisuuden rajalla?

”…vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”

Voitaisiinko tämän hetkemme kriittisyys ja hengellinen tarve tuoda selvemmin julki? Juuri nyt, ei hamassa tulevaisuudessa, on meidän totuutta noudattaen kasvettava kaikin mahdollisin tavoin uskomme Alkajaan ja Täyttäjään, Suureen Johtajaamme, Seurakunnan päähän. Hänen Ruumiinsa, Seurakuntansa yhteys ei ole tulevaisuuden asia ja suunnitelma, vaan tämän hetken kriittisin tekijä menestyksemme kannalta. Kaikenlaisen hajotuksen ja omien suunnitelmien aika on auttamattomasti menneen talven lumia. Me olemme rajallisia ihmisiä, puutteellisia ja vajavaisia, mutta me olemme kuitenkin osa ihmismielelle käsittämätöntä jumalallista suunnitelmaa!

”…yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”

Rakkaus on siis nyt, kaiken heikkouden keskellä!

”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2.Kor.12).