Social Icons

Pages

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Paljon melua tyhjästä!


Mistä tiesi Shakespier aikanaan kirjoittaa meidän hengellisen elämämme kommervenkeista? Heti alkuun täytyy tunnustaa, kirjoituksemme hengen mukaisesti, etten ole tainnut milloinkaan lukea kokonaisuudessaan edes pienintä hänen kirjoituksistaan. Kun nyt kuitenkin jälleen kerran suoritan eräänlaista inventaariota menneestä elämästä, alkoi jo eilen mielessäni soida erään hänen kuuluisan näytelmänsä otsikko: ”Paljon melua tyhjästä!”

Syyttely ei seurakunnan piirissä lopu koskaan, sen todistajana olen aina joutunut olemaan ja tulen ilmeisestikin aina olemaan. Ei tarvita enempää selvittelyä kuin meille jokaiselle jo tutuksi tullut käsite ”veljien syyttäjästä” ja ”kaiken valheen isästä”. Mutta miten tämä kaikki toimii Kaikkivaltiaan, Kaikkitietävän Herran seurakunnassa, tai ainakin näyttää toimivan!

Aivan alkuun tuotakoon esiin eräs selvääkin selvempi asianhaara oman kokemukseni valossa. Minä olen koko elämäni ajan ollut tekemisissä mitä erilaisimpien hengellisten ryhmien ja suuntien kanssa, ylitse kaikkien kirkkokunnallisten rajojen. Olen ollut niiden sisäpuolella ja ulkopuolella, miten kukakin sen tahtoo nähdä. Olen todistamassa mitä moninaisimmista meteleistä, meluista, huokauksista, henkäyksistä, huhuista, päivittelyistä, ah, mitä kaikkia sanoja kielemme sisältääkään! Kuitenkaan ei mikään näistä asioista, seikoista, tuulista, puhureista jne. edelleen ole tullut luokseni ilmateitse, siipien havinan sävyttämänä! Kuvainnollisesti havainnollistettuna on jokaisella ikävähenkisellä, syyllisyydellä ladatulla ”salaisuuksia paljastavalla” tiedolla allaan ollut, ei siipiä, vaan kaksi selvääkin selvempää ihmisen jalkaa, lahkeissa ja hameessa!

Nämä jalat ovat kaiken kantajina maan ääriin asti, ainakin jossakin vaiheessa ennen sanoman leviämistä lähes rajoittamattomalla tavalla suullisena, kirjallisena tai piirrettynä. Niitä on alettu kutsua kai ensijaisesti huhuiksi, mutta täytyy tunnustaa, etten milloinkaan ole nähnyt tai kuullut ”huhua”! Sellaista ei ole koskaan tullut eteeni tai taaksenikaan! Näillä ihmeellisesti, salaperäisesti etenevillä, usein koko maailman saavuttavilla ”epämääräisillä tekijöillä” on aina, aivan aina jonkun joskus hyvinkin tunnetun henkilön ääni tai käsiala! Uskomatonta!

Olisimmekohan nyt törmäämällä törmänneet siihen todellisuuteen, josta Herramme aina on varoittanut meitä? Minne, miten ja miksi on äänemme kantautunut ja mitä se on aikaan saanut? Ei ole olemassa vain turhaakin turhempia sanoja, vaan aivan kauhistuttavan vaarallisia, pelottavia ja jopa kadotuksen hehkua henkiviä ja levittäviä sanoja, jotka kumpuavat alkuperästään, kaiken valheen maailmasta! Millaista mätää onkaan pursunnut kaksijalkaisten levitysvälineiden kautta koko kristilliseen maailmaan!

”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.” (Snl.14).

Voiko joku kuvitella kauheampaa ja tuhoisampaa asiaa, etenkin nykytieteen valossa?

Paljon melua tyhjästä! Silti järkyttävä määrä tuhoa niin hengellisyydessä kuin ihmissieluissakin! Ja nyt pääasiaan:

Kaikella jäljellä olevalla muistikapasiteetillani ja parhaalla ymmärrykselläni, kaikesta ikävästä kokemuksesta ja tiedosta huolimatta, on minun pakko todistaa seuraavasta suorastaan käsityksen ylittävästä totuudesta kaikkien tuntemieni ja kokemieni yleiskristillisten piirien elämästä:

Tiedossani ei ole omakohtaisena tietona tai kokemuksena missään piirissä yhtä ainoatakaan rikkomusta, pahaa tekoa, tuomittavaa syntiä jne. johon olisin voinut tai voisin painaa sormeni ja vaatia korjausta ja katumusta! Sellaista ei todistettavasti ole eteeni milloinkaan sattunut! Olen nähnyt vain jonkinasteisia henkilökohtaisia vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, jotka ovat näiden henkilöiden ja heidän Jumalansa välillä! MUTTA, MUTTA, MUTTA!!!:

Olen todistajana lukemattomille olettamuksille, väärinkäsityksille ja äärettömille, aiheetontakin aiheettomammille epäluuloille, jotka ovat kummunneet kääntymättömistä ja pahalle avautuneista lähteistä!

”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” (Matt.7)

Jokainen sanamme velvoittaa todisteiden esittämiseen, todisteiden, jotka kestävät Kaikkivaltiaiden ja Kaikkinäkevien Silmien edessä! Meidänkin täytyy saada tietää todistettavat rikkomuksemme!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text