Niin kuin muut ihmiset

”Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'” (Luuk.18).

Puhuimme eilen ”vedenpäälläkävelijöistä”, jotka selvästikään eivät halua olla niin kuin muut ihmiset. Tämänpäiväinen lainauksemme selvästi varoittaa meitä vääränlaisesta halusta erottua ”harmaasta massasta”.

Ei ole kauankaan siitä kun kuuntelin parinkin saarnaajan kertovan aivan ainutlaatuisista tapauksista elämässään vuosikymmeniä sitten. Oli kysymys evankelioimiskokouksista, joissa kuulijakunta koostui enimmäkseen laitapuolen kulkijoista. Olemmeko todella kadottaneet kosketuksen todellisuuteen siinä määrin, ettemme itsekorostuksessamme osaa enää huomioida kuulijakuntamme tarpeita?

Ainoat todella intoutuneet kaiken kuulemansa johdosta olivat mukana olleet muutamat seurakuntalaiset ja… itse puhujat! Suuri osa laitapuolen kulkijoista vääntelehti kiusaantuneena odottaen puheenvuorojen loppumista. Itse taisin kuulua tähän osaan kuulijakuntaa!

Mikä on yksi perustekijä hengellisen elämän alennustilassa? Me olemme aivan liiaksi kiinnostuneita sensaatioista ja suurista ihmeistä, kadottaneena kosketuksemme päivittäiseen elämään sellaisena kuin sen joudumme pakostakin elämään ja kokemaan!

”Ja hän sanoi kaikille: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.’” (Luuk.9).

Hyvin suuressa määrin meidät uskovaisina on tarkoitettu elämään muiden ihmisten tavoin, tavallisina maan matkaajina, joskin astiana jollekin todella inhimillisesti käsittämättömälle. Vain farisealainen mieli saa meidät vertailemaan itseämme mielestämme alempiarvoisiin lähimmäisiimme! Ristin kantaminen, ei vain viikonloppuisin, vaan joka päivä, merkitsee elämämme asettamista Jumalan alttarille Häntä ja lähimmäistämme varten. Se ei tarkoita mitään sensaatiomaista veden päällä kävelemistä eikä mahtavaa esiintymistä, vaan aivan yksinkertaista päivittäistä elämää kristittynä, suostumista ihmisyyteen.

Varoituksen sanat ovat selvääkin selvemmät:

”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.”

Olemmeko koskaan tulleet ajatelleeksi, että lukemattomat ihmiset yrittävät pelastaa elämänsä tukeutumalla sensaatiomaisiin hengellisiin kokemuksiin, käsittämättä ollenkaan olevansa ansiottomia palvelijoita, joiden ainoa tehtävä on seurata Herraa ja Hänen esimerkkiänsä! Lainauksemme fariseus kiitti Jumalaa omasta paremmuudestaan, nähden itsensä erikoisasemassa olevaksi. Kuinka taitavasti tämä henkivalta kätkeytyykään seurakunnallisessa elämässä ja kirkollisissa piireissä, kaikissa suuntauksissa!

Ristin tie vie meidät alueille, joille emme inhimillisen mielemme päätöksillä milloinkaan joutuisi, ja joudumme usein elämän karuuden keskellä kokemaan kadottaneemme todella paljon! Mutta Hän, jonka tähden olemme kadottaneet niin paljon inhimillisesti tärkeänä pitämäämme, ei unohda mitään Hänen seurassaan tekemäämme!

”Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.’” (Joh.5).

Mitä muuta mekään voisimme tehdä? Ja kun Isä vaikuttaa meissä kaiken tekemisemme, mihin jää inhimillinen kerskaus?