Pysy sittenkin veneessä!

”Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: ’Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.’ Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ’Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.’ Hän sanoi: ’Tule.’ Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ’Herra, auta minua.’ Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ’Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?’ Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.” (Matt.14).

Miksi olemme niin väsyneitä ja suorastaan uupuneita kaikesta hengellisestä ravinnosta ja toiminnasta huolimatta? Me selittelemme kaikkea maailman pahuudella ja viimeisillä ajoilla. Sisimmässämme on kuitenkin tekijä tai tekijöitä, jotka sittenkin ovat kaiken pohdinnan ja väsymyksen takana. Me tiedostamme olevamme matkalla ja tuulten lisääntymisen selittää ihmisen oma ahneus ja välinpitämättömyys, niin maallisella kuin hengelliselläkin alueella. Me näemme ympärillämme entistä suurempia aaltoja, jotka eivät ole Herramme tuottamia, mutta Hänen sallimiansa näyttääkseen ihmiselle mitä hänen ahneutensa ja omavaltaiset toimensa aikaansaavat. Ja kaiken tämän myrskyn mylvinnän ja pärskeiden keskellä meissä herää aivan käsittämätön tarve astua ulos veneestä ja kävellä vetten päällä!

”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.”

Jos, jos ja jos! Jo pelkkä sanamuoto kertoo meille todella paljon Pietarin pohjimmaisista asenteista! Ei ole syytä osoittaa Pietaria syyttävällä sormella, koska tässä tuodaan selvääkin selvemmin esille meidän oma olemuksemme! Me emme näytä koskaan oppivan kristillisen elämän perusasioita! Niihin ei kuulu veden päällä käveleminen, vaikka siinä onkin jotakin hengellistä mieltä kiihottavaa. Minulle henkilökohtaisesti riittää Herramme esikuva, jota ei ole tarkoitettu sensaatioksi.

Olen kuullut aikanaan kerrottavan siitä, kuinka tämä asia koettiin Israelissa niin merkittäväksi, että jokin taho rakensi Gennesaretin järven rannalle aivan pinnan alle kivivallin, niin että ihmiset voivat tuntea mitä on kävellä ”veden päällä”! Koko asia sai nolon lopun veden laskettua niin paljon, että kivivalli tuli näkyviin!

Millaisia kivivalleja onkaan ihminen kautta aikojen rakentanut sensaationhalussaan! Tässä kohtaamme asian, joka ehkä eniten on tuottanut mielipahaa kirjoittajalle ja lukemattomille aivan tavalliseen uskon elämään tyytymään määrätyille. ”Vedenpäälläkävelijät” ovat selvästi erottautuneet harmaasta massasta valtavine, ylentävine kokemuksineen, jotka ovat saaneet kaikki muut ”kalpenemaan kateudesta”. Emme ehkä ole olleet kateellisia, mutta oma uskonelämämme on saatettu hyvin kyseenalaiseksi ja vajavaiseksi. Miksi ei meille tapahdu mitään erikoista, ihmeellistä?

Pankaamme vakavuudella merkille, ettei Herramme kehottanut Pietaria aaltojen päälle, pois turvallisesta veneestä, joka kylläkin heittelehti sinne tänne! Koko ajatus veneen laidan yli menemisestä oli täysin Pietarin oma ajatus ja mielijohde!

”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.”

Herra vastaa usein pyyntöihimme myöntävästi, päästäkseen ojentamaan kätensä avuksemme ja osoittaakseen meille uskomme todellisen olemuksen.

”Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ’Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?’ Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.”

Miksihän juuri myrskyn keskellä haluamme suorittaa jotakin aivan erikoista, kertoa aivan ainutlaatuisista kokemuksistamme, jotka kylläkin ovat tapahtuneet Jumalan kunniaksi, mutta joita toistamiseen kertoessamme korotamme itsemme jonkinlaiselle jalustalle, kivivallille! Me olemme kävelleet veden päällä, ylistys Jumalalle! Mutta aina on jokainen kävelytie veden alta tuleva esiin ja saava meidän naurunalaisiksi. Odottakaamme sitä hetkeä, kun Herramme kanssa olemme veneessä! Tuuli on varmasti tyyntyvä!