Uskovainen vai kurjuuden maksimoija?

”Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” (Saar.8).

Miten ihminen vallitsee toista ihmistä? Mitä hän tarvitsee siihen, ja onko itse asiassa totuus, että välineet tähän toimintaan ovat kenen tahansa halukkaan helposti löydettävissä?

Aikanaan katselin paljon televisiosta Spede Pasasen elokuvia. En sano tätä suositellakseni niitä, mutta niistä jäi erikoisella tavalla mieleeni yksi, jossa Spede esitti elämään tympääntynyttä autonasentajaa. Kautta vuosien tämä spektaakkeli on yhdistynyt mielessäni uskovaisten touhuihin ja asenteisiin. Spede halusi maksimoida kurjuuden! Onko kysymys vain jonkin yksittäisen ihmisen tekemisistä tai asenteista, vai onko kaikella jatkuvuusteorian mukainen vaikutus koko ympäristöön?

Miksi uskovaiset niin usein ja järkyttävälläkin tavalla tuovat mieleen tämän Speden elokuvan? Tulkoon huomautetuksi, että Spede on ainoa tuntemani julkkis, joka tietoisesti ja päättäväisesti kieltäytyi tekemästä pilaa Jumalasta ja Häneen liittyvistä asioista! Mutta hän osui tiedostamattaan aivan nappiinsa monen uskovaisen olemuksesta selvääkin selvempänä kurjuuden maksimoijana! Ja tätä kurjuuden maksimoimisen onnettomuutta olemme olleet todistamassa koko uskonvaelluksemme ajan, joskus omallakin kohdallamme! Myönnätkö?

”Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte, lyödäksenne jumalattomalla nyrkillä. Te ette nyt paastoa niin, että teidän äänenne kuultaisiin korkeudessa. Tälläinenkö on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa, sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen? Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?” (Jes.58).

Kurjuuden maksimoiminen ei olekaan siis aivan suppea ja yksinkertainen asia! Se perustuu ihmisen sisäiseen elämään, sisäisiin ratkaisuihin, jotka eivät suinkaan palvele jumalallista asiaa ja järjestystä. Tästä voimme lukea myös Kolossalaiskirjeestä:

”Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” (Kol.2).

Millaisia seurauksia tällä kurjuuden maksimoimisella onkaan ollut hengellisen elämän piirissä! ”Älä, älä, älä!” Kuinka ylipäätään olemme vielä edes tämän verran järjissämme, etenkin kun on totisinta totta Herramme paljastama todellisuus:

”Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.” (Matt.23)

Kuinka todellista kurjuuden maksimointi oikein onkaan? Keihin se käytännössä kohdistuu ja kuka todella kurjistuu? Miksi juuri nyt tuntuu siltä, että minä olen monessa mielessä tämän elämännäkemyksen ensisijainen kohde, kun taas kouluttajille tapahtuu aivan erikoislaatuinen mielenmuutos, aivan kuten Spedelle elokuvassa. Saatuaan käteensä nyrkin paksuisen nipun rahaa, hän päättääkin ryhtyä maksimoimaan hyvinvointia!

Herramme ajan uskonnolliset johtajat olivat hyvin rahanahneita ja siihen perustui heidän ulkonainen kurjuuden ja köyhyyden maksimointi:

”Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman.' Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'” (Matt.15).

Kurjuuden maksimoiminen siis aina merkitsee jonkun toisen kärsimystä!