Taas kerran syyllisyydestä!

”Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” (Saar.8).

Mieleni on ollut todella kuohuksissa muutaman päivän ajan, ja ajattelin jo tänään pitää taukoa kirjoittamisessa, etten leimaisi kaikkea liiaksi omilla tuntemuksillani. Mutta eikö blogikirjoittaminen osaltaan olekin persoonallisten näkemysten julkituomista?

Olen kirjoittanut useaan kertaan syyllisyydestä ja syyllistämisestä. Kaikki tämä löytyy hakusanoilla kirjoituksistani. Oikeastaan vasta aivan viime aikoina olen alkanut tajuta kaiken kokemani syvyyttä ja suoranaista traumaattisuuttakin. Vasta nyt palaavat mieleeni alitajunnan kautta sen piilottamat pahoinvoinnit menneiltä vuosikymmeniltä, juuri siellä, missä kaiken olisi uskonut olevan aivan toisin! Niin minäkin uskoin pitkiä, pitkiä aikoja kipuillen ja tuskaillen mitä erilaisimpien syyllisyyksien kanssa. Ulkomaita myöten tavalla tai toisella minun annettiin ymmärtää, oikeastaan paholaismaisen kätketysti ja peitellysti, että kaikki ongelmamme omassa maassamme olivat kenen muun, kuin minun syytäni!

Olen selvitellyt tätä syyllisyyttä omalta osaltani ja mielestäni päässyt melko uskomattomaankin tasapainoon, ajatellen kaiken syyllistämisen laajamittaisuutta ja intensiivisyyttä. Olin aikanaan todella sisäisesti rikkinäinen ja sairaan epävarma, koska mieleni ei pystynyt tuolloin käsittelemään kokemaani vääryyttä. Ongelma juuri nyt ei siis ole itsessäni ja kokemassani, vaan en olisi ollenkaan toivonut joutuvani näkemään tämän syyllisyyden kylvön seurauksia useissakin tuntemissani henkilöissä, juuri nyt!

Syyllistämisen ja tuomitsemisen henki ei ole hellittänyt juurikaan otettaan monen vilpittömän etsijän elämässä, koska asiaan ei ole puututtu, eikä oikeastaan puututa vieläkään, nyt kymmenien vuosien jälkeen. Miksi, miksi puuttuu rohkeus nimetä tapahtunut oikealla nimellään?

Asiaa ei pidetä todella vakavana koska siitä kirjoittaa vain eräs Markku Vuori, jolla ei ole luotettavuutta ja painoarvoa hänestä esitettyjen, lukemattomien syytösten johdosta, joista yhtä ainoatakaan ei koskaan ole näytetty toteen! On aina riittänyt se, kun on löytynyt tarvittava määrä vääriä todistajia, jotka eivät käsitä tekojensa ja esittämiensä asioiden vakavuutta koko seurakuntaa ajatellen! Kukaan ei rohkene puhua tai kirjoittaa valehtelijoiden kohtalosta!

Olisi todella surkeaa jos valittaisin vain omaa osaani! En totisesti ole ainoa vääryyttä kokenut, ja olen omalta osaltani antanut anteeksi jokaiselle valheita kertoneelle. Mutta tämän vääryyden kylvön jäljet ovat todellakin kuin eräänlaisia hyökyaaltoja, jotka vieläkin vellovat edestakaisin niiden elämässä, jotka eivät pysty käsittämään saamaansa kohtelua!

Seurasin aivan uudella tavalla pari päivää sitten tullutta dokumenttia, jossa puhuttiin seurakunnissa vallitsevista vääryyksistä syyllistämisen, tuomitsemisen ja hengellisen väkivallan puitteissa. Olen vieläkin todella järkyttynyt tajutessani tietomäärään ja valistukseen nähden olleeni osallisena toimintoihin, jotka jättävät varjoonsa monen, nyt julkisesti tuomitun uskonsuunnan! Alettuani tuoda julki epäilyksiäni ja kohtaamiani vääryyksiä, tapahtui minulle ja kaikille samanmielisille vähittäinen eristäminen ja totaalinen ulossulkeminen. Olin aina ollut syyllisyydentunteiden murskaamana, mutta vasta nyt todella osoitettiin vääryyteni toteennäytettynä, tosin ilman ainuttakaan todistetta! Haluttuani tietää missä kohden olin rikkonut, vastaus kuului: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!” Saman koki moni muu, uskaltamatta tuoda julki ajatuksiaan, säilyäkseen edes jonkinlaisessa uskonyhteydessä.

Joka joutuu elämään tällaisissa olosuhteissa, ei pysty toimimaan omana hallitsijanaan, vaan hän kadottaa yhteyden omaan itseensä. Hänen elämästään puuttuu jotakin ensiarvoisen tärkeätä, ja itse sitä todella tiedostamatta hän alkaa etsiä omasta syyllisyydestään riippumatta tai juuri siitä riippuen syyllistä ulkopuoleltaan, lähinnä häntä olevista henkilöistä. Hän ei jaksa kantaa väärinkohtelun aikaansaamaa syyllisyyttä, ja vastoin kaikkea totuuttakin, hän pyrkii heittämään sen jonkun toisen ylle, koska ei jaksa enää! Tämä on se, mikä järkyttää minua tänään, koska minäkään en jaksa kantaa toisen syyllisyyttä!