Kurja ja köyhä?

”Mutta sinä iloitset Herrassa, Israelin Pyhä on sinun kerskauksesi. Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää. Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi. (Jes.41).

Me etsimme koko elämämme ajan vastauksia mitä erilaisimpiin kysymyksiin. Miksi joudumme kokemaan asioita, joita pidämme aivan vieraina ja itsellemme sopimattomina? Pidämme itsestään selvänä sitä, että Herra, Israelin Pyhä on meidän kerskauksemme, ja jos ja kun kerran on näin, ei meitä voi kohdata mikään epämieluisa tai ahdistusta tuottava asia! Mutta kun kohdataan todellisuus aivan sellaisena kuin se eteemme tuodaan, herää mielessämme entistä suurempi määrä kysymyksiä ja suoranaisia epävarmuuksiakin!

Mitä olemme tottuneet ajattelemaan itsestämme ja olemuksestamme? Minä olemme aina pyrkineet pitämään itseämme? Jos Herra on kerskauksemme, olemme aina Voittajan puolella, eli mekin olemme voittajia! Tämä ajattelu on aivan oikeutettua ja mielihyvää tuovaa, kun kieltäydymme näkemästä laajemmin Herramme kulkeman tien. Herra kulki Voittajana koko tiensä, Golgatalle asti, mutta ristin varjo oli Hänen yllänsä koko Hänen elämänsä ajan. Inhimillinen mieli näki Hänen todellisuutensa hyvin ristiriitaisena ja käsittämättömänä, ja siksi ihminen pyrkii näkemään ja katsomaan hengellisiä asioita vain tietynlaisten, rajaavien ja suodattavien lasien lävitse.

Lainauksemme puhuu kurjista ja köyhistä. Se ei siis voi tarkoittaa todellisia uskovaisia, menestyviä ja kaiken heikkouden yläpuolella vaeltavia voittajia! Olisikohan tässä ajattelussa eräänlainen pohja ja selitys sille ristiriitaisuudelle, joka kautta pelastushistorian on saattanut lukemattomat uskovaiset kaikenlaisten epäilysten valtaan, meidätkin? Tulisiko meidän entistä useammin lukea vallinneesta todellisuudesta:

”Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.” (Jes.53).

Onko tämä vieras näkemys ensimmäisen lainauksemme kanssa? Mehän ajattelemme vain valkoisia ratsuja, joiden selässä niin mielellämme istuisimme ja katselisimme korkeuksista alaspäin niihin, jotka todella ovat kurjia ja köyhiä! Mikä on todellinen todellisuus kohdallamme? Haluammeko lukea todella ajatuksella:

”Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään!” (Matt.10).

Herramme todella tietää mitä tarkoittaa olla köyhä ja kurja, sen opin me ihmisinä olimme jakamassa Hänelle, emme Hänen kanssaan! Tämän opetuksen siivittäjänä oli koko ajan ihmisen luoma uskonnollinen näkemys, jonka mukaan toiselle saa tehdä mitä vain!

Kaiken tämän pohjalta saamme olla turvallisella mielellä sitä, mitä todella olemme. Herran opetuksen mukaan autuaita ovat hengellisesti köyhät! Mutta kuinka vaikeata onkaan suostua olemaan rehellisesti sitä mitä on! Se on kuitenkin edellytys todellisen avun saamiselle:

”’Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen’, sanoo Herra, ’tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee.’ Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Ps.12).

Kysymys on siis alusta loppuun asti Jumalan Sanasta, jonka välityksellä Herra muuttaa kohtalomme!