Vain mieluisia asioita?

”Mutta Herra sanoi: ’Onko vihastumisesi oikea?’ Niin Joona lähti kaupungista ja asettui kaupungin itäpuolelle. Hän teki itsellensä sinne lehtimajan ja kävi istumaan sen alle varjoon, kunnes näkisi, miten kaupungin oli käyvä. Mutta Herra Jumala toimitti risiinikasvin kasvamaan Joonan pään ylitse, varjostamaan hänen päätänsä ja päästämään häntä hänen mielipahastaan. Ja Joona iloitsi suuresti risiinikasvista. Mutta seuraavana päivänä, aamun sarastaessa, Jumala toimitti madon kalvamaan risiinikasvia, niin että se kuivui. Ja auringon noustua Jumala toimitti tulikuuman itätuulen, ja aurinko paahtoi Joonaa päähän, niin että häntä näännytti. Niin hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: Parempi on minulle kuolema kuin elämä.’ Mutta Jumala sanoi Joonalle: ’Onko vihastumisesi risiinikasvin tähden oikea?’ Tämä vastasi: ’Oikea on vihastumiseni kuolemaan asti’.” (Joona 4).

Mitä tällä olisi tekemistä meidän kanssamme? Mistä se voisi kertoa meille ja yhteiselollemme muiden ihmisten kanssa?

Erikoisella tavalla mielessäni on nyt kahden päivän ajan soinut kuin päättymättömältä äänilevyltä: ”Onko vihastumisesi oikea?” Tätä kysymystä ei esitä kukaan ihminen, vaan Hän, jolle mikään ei ole salassa! Joona kipuili mielessään tapahtumien kanssa, joiden merkitystä ja tarkoitusta hän ei pystynyt näkemään ja hyväksymään mielessään. Totisesti, kaikki ei tapahtunut ollenkaan hänen järkeilynsä ja hyvän ymmärryksensä mukaisesti! Miten on nyt sitten meidän ajassamme, miten on ollut niin kauan kuin itse voin muistaa elämää taaksepäin?

Me olemme elämässämme kanssakäymisissä ihmisten kanssa, se on meidän osamme ihmisyytemme tähden. Joona ei ole ainoa ihminen tämän olevaisuuden puitteissa, joka joutui kokemaan tyytymättömyyttä ja yleensä mielensä vastaisia asioita. Ajatelkaamme kuitenkin sitä, millaisessa suhteessa hän sai olla itse Jumalansa kanssa! Hän puhui Luojansa, Herransa kanssa ja kipuili mielestään äärettömälläkin tavalla vakavien asioiden kanssa. Hän pahoitti mielensä sen johdosta, että hänen ymmärryksensä kertoi jotakin aivan muuta kuin mitä hän sai kokea. Tämä mielipaha valtasi koko hänen olemuksensa ja ajattelunsa, niin ettei hän katsonut tarpeelliseksi tutkistella asiaa kokonaisuudessaan, vaan hän selvästi kapinoi Tahoa vastaan, jonka läsnäolon olisi luullut hillitsevän kaikki tunnekuohut!

Meillä ihmisinä on heikot hetkemme ja käyttäydymme usein aivan Joonan tavoin, vaikka elämässämme kaikki on loppujenlopuksi aika hyvin, jossakin mielessä parhain päin.  Mutta kaiken keskellä jokin meissä tahtoo nostaa esiin tyytymättömyyttämme ja pahaa oloamme, niin että alamme kapinoida ja protestoida kohtaamiemme asioiden edessä! Surullista kaikessa on vain se, että me itkemme itkujamme ja huonoa oloamme ihmisten edessä, aivan kuten tulisi tehdä Jumalamme edessä! Tarkoitan tällä huonoa oloa, joka on peräisin ikiaikaisen vanhasta lähteestä.

Me emme ole Joonan kaltaisessa asemassa, koska hän kävi kipuiluaan kahden kesken Herransa ja Käskijänsä kanssa. Kaikki meidän tekemisemme ja asenteemme toimivat ja tapahtuvat ihmisten keskellä, hengellisen yhteisömme keskellä, vaikuttaen suuriinkin joukkoihin. Tämän olemme tulleet näkemään menneiden vuosikymmenien aikana useiden mielensäpahoittajien vaikutuksesta. Ihmisellä on aivan kummallinen, käsittämätön tarve saada pahoittaa mielensä, loukkaantua mistä tahansa asiasta! Ei ole tärkeätä onko asiassa perää, tärkeintä on saada mahdollisuus tunteiden osoittamiseen. Kuitenkin kuulemme kautta aikojen huolestuneen kysymyksen, joka perustuu Rauhan Henkeen katkeruuden kitkemiseksi seurakunnasta:

”Onko vihastumisesi oikea?”

Kun kysymys esitetään meille toiseen kertaan, selviää kohdallamme, että ongelma ei ole risiinikasvia suurempi! Loukkaantumisemme takana on ikivanha tekijä:

”…jotka sanovat näkijöille: ’Älkää nähkö’, ja ennustajille: ’Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita’.”(Jes.30).

Esittäkäämme itsellemme todella vakava kysymys, tässä valmistelujen ajassa: ”Haluaisimmeko mekin kuulla vain itsellemme mieluisista asioista?”