Minäkö, ihminen, ratkaisu ongelmiin?

 ”Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” (Saar.8).

Masennus on pyrkinyt valtaamaan mielen kaiken tapahtuvan keskellä. En olisi koskaan uskonut voivan tapahtua sitä, mistä todistan menneiltä vuosilta, mutta nykyhetki käy vieläkin käsittämättömämmäksi. Kirjoitukseni ovat selvästi olleet siunaukseksi monille, ei kai niitä niin suuressa määrin muuten luettaisi! Tätä ei tarvitse todistella omin argumentein, vaan toistan vain mitä ihmiset puhuvat. Mutta tämä kaikki tekee minusta aivan uudella tavalla syyllisen ihmisten pahoinvointiin! Syyttävä sormi tökkii ajoittain hyvinkin usein rintaani aivan satuttavalla tavalla, jollain lailla uhkaavana. "Olen jo pitkään lukenut tekstejäsi, jotka kylläkin täysin pitävät paikkansa, mutta sinussa täytyy olla jotakin vikaa, koska kertomasi asiat eivät toteudu elämässäni! Miksi ei tapahdu selvää muutosta? Kuinka kauan laitat minut odottamaan!”

Minä olen vain Jumalani Korkeakoulussa oppinut ihmissuhdekouluttaja, minkä nimikkeen minulle ovat muut antaneet. Tilanteen luomasta pakosta olen joutunut opiskelemaan käytännön ihmistuntemusta mitä ankarimmissa ja karuimmissa olosuhteissa, ajoittain todella väsyneenä ja kyllästyneenäkin. Uskon kaiken pohjalta, monen hyvinkin oppineen tahon tietoja säilöneenä, olevani selvillä siitä, mikä todella palvelee ihmisen parhaaksi, mikä ei.

Eilen oli todella synkkä päivä niin henkisesti kuin sateenkin puolesta, joka koko päivän ajan tunki parvekelasien raoista ennen näkemättömällä tavalla. Satelliittitelevisiokaan ei ajoittain toiminut synkkien pilvien johdosta, mutta illalla minulle tarjoutui juhlahetki erittäin korkeatasoisen konsertin johdosta! Sade jätti sen rauhaan ja masennukseni muuttui suoranaiseksi iloksi ja riemuksi Herrassa.

Mainaun saarelta, Bodenseeltä, Saksasta, tuli konsertti, joka ei sallinut minun mennä nukkumaan! Ihanalla tavalla koottu, erikoisen kauniisti ja sopusointuisesti soiva orkesteri soitti monenlaista musiikkia, eniten klassista. Jokainen soittaja oli pukeutunut todella kauniisti, tilanteen arvon mukaisesti. Ja minä itkin melkein koko konsertin ajan, sieluni kuitenkin riemuitsevana! Mitä itkin erikoisesti juuri tuona hetkenä? Miksi eivät uskovaiset kaikissa piireissä voisi iloita tällaisesta mielenterveydelle niin merkittävästä tapahtumasta sielunsa parhaaksi? Jo pelkkä esiintymispaikka on aivan ainutlaatuinen koko maailmassa! Miljoonia, miljoonia kukkia pienehköllä saarella!

Mielessäni toistui toistumistaan ajatus: ”Miksi aivan todistettavasti uskovaiset sellaisessa laajuudessa kokevat velvollisuudekseen tuhota kaiken kauniin, sielulle niin tärkeän? Miksi sellainen määrä kaunista pitää leimata pahaksi ja tallata jalkoihin? Mistä ihminen ammentaa rohkeuden astella rauta-anturoin siellä minne enkelitkin varovat astumasta?”

Orkesterin johtaja kertoi eräästä kuuluisasta, suuren sairaalan lääkäristä, joka oli soittanut hänelle. Tämä kertoi sairaanhoitajista, jotka soittivat sairaalassa kyseisen orkesterin musiikkia ja valitti leikkisästi: ”Jos hoitajattaret jatkossakin tekevät samoin, jään minä työttömäksi, kun potilaat parantuvat musiikkia kuunnellessaan!”

Minä uskon kaiken melodisen, kaunisrytmisen ja harmonisen musiikin voivan palvella Jumalamme asiaa. Kaikki todelliset lahjakkuudet ovat peräisin Häneltä, on vain aivan eri asia miten näitä lahjakkuuksia käytetään. Miksi meidän on niin vaikea arvostaa kauniita ja ihmismieltä lääkitseviä asioita? Meissä on itsessämme jokin vialla, jos kaikki lahjakkuudet aikaansaavat vain kätkettyä kateutta ja uskonnollista kiihkoa. Onko jokin ilmihengellinen, rytmikkäästi koko kappaleen ajan toistuva hokema jotakin todella merkittävää musiikkia? Eikö enemmänkin ole kysymys itsesuggestiosta, jossa ei ole jälkeäkään raamatullisuudesta?

Olemmeko siinä määrin tallanneet maahan kaiken kauniin ja mielelle terveellisen, että keskellämme on sisaria ja veljiä, jotka eivät kestä kuunnella sen paremmin linnunlaulua kuin ei kaunista ja parantavaa musiikkiakaan? Itsestäni muistan tällaisen vaiheen, mutta tuskin olisin enää hengissäkään ilman tervehdyttävää musiikkia!

Me odotamme aivan liian paljon apua elämäämme ihmisiltä. Mieleeni palaa nyt Afrikan-matkani, joka oli suurena innoittajana monelle, lähtiessäni! Mutta kuinka onneton ja avuton olikaan matkalta palannut, yli kymmenen kiloa laihtunut lähetyssaarnaaja, jolla ei ollutkaan jumalallista voimaa ratkaista kaikki ihmisten ongelmat! Ei yhtään todellista ihmettä tapahtunut pettyneissä ihmisissä, se ei kai ole ihmekään! Jälleen kerran selvä todiste…!

Jospa jokainen katsoisi pois minusta, tyhjätaskusta!

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne…” (Jer.29).