Jos se olet Sinä, Herra! 3

”Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: ’Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.’ Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ’Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.’ Hän sanoi: ’Tule.’ Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ’Herra, auta minua.’ Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ’Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?’ Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.” (Matt.14).

Uskomme koetellaan! Epämieluisat tuulet puhaltavat nyt entistä suuremmalla voimalla vastoin inhimillistä ajatteluamme ja tahtoamme. Emme todellakaan olisi halunneet kuulla sellaisia uutisia, jotka kantautuvat tietoisuuteemme Turusta! Kaikki ikään kuin pilkkaa entistä luottamustamme turvallisuuteen ja varmuuteen elämisestä aivan erikoisessa Jumalan suojeluksessa, kuka mistäkin syystä. Emme totisesti ole enää missään lintukodossa, jossa ei ole huolta mistään!

Kaikki tapahtuva ei ole sattumaa eikä toteudu ilman Herramme tietämystä, sillä kaikki on jo ennalta ilmoitettu Sanassa. Nyt ihminen on toden teolla alkanut korjata itse kylvämäänsä satoa. Me vain emme mistään hinnasta olisi halunneet elää juuri tällaisissa olosuhteissa, mutta korkeampi ymmärrys on ennalta nähnyt hyväksi asettaa meidät juuri tähän aikaan!

On suorastaan pelottavaa ajatella sitä, kuinka helppoa on ollut elää uskovaisena menneinä aikoina, ilman todellisia koettelemuksia ja hengellisiä taisteluja. Taisteluja on kylläkin ollut, mutta mitä niiden takana suurimmaksi osaksi on ollut? Niin kuin eilen kirjoitin, olemme olleet mörköjä, aaveita toinen toisellemme, aikaansaaden itse suurimman osa koettelemuksistamme!

Mitä on lukenut ylpeänä kantamissamme lipuissa ja viireissä? ”Kuka meistä on suurin?” Sitä olemme kysyneet käsittämättömällä tavalla vuosikymmenien ajan, sulkien silmämme ja korvamme Herran varoituksilta! Me olemme joutuneet kaikenlaisiin myrskyihin osaksi omasta vaikutuksestamme, pyrkien näyttäytymään jonakin aivan erinomaisena uskon tien kulkijana. Arkielämä on ollut meille turruttavan yksitoikkoista, ja niinpä olemme etsineet mahdollisuutta erottautua muusta joukosta. Tästä on mielestäni eräänlainen ilmaisu tekstissämme. Mitä oli Pietarin mielessä hänen alkaessaan nähdä tarkemmin ja todetessaan kauhunhuutojen päätteeksi:

”Jos se olet sinä, Herra, niin…”

Pietari toimi tässäkin tilanteessa omien mielijohteidensa perusteella, hyvää tarkoittaen, mutta tuoden esiin melko ailahtelevan mielensä. ”Jos” ei ole ollenkaan kaunis sana tässä yhteydessä, eikä kerro todellisesta, kestävästä uskosta. Hän on mitä erinomaisin kuva inhimillisestä uskonsankarista, joka on halukas osoittamaan pystyvänsä erottautumaan rivikansalaisista. Käsi sydämelle, eikö tämä ole tuttua meille jokaiselle!

Me olemme matkalla, pienehköllä veneellä, myrskyn keskellä oman viisautemme varassa, koska Herra ei juuri nyt ole purressamme. Hän on havainnut hätämme, ei vasta hetkeä aikaisemmin, vaan voisin kuvitella hienohkon hymyn käväisseen Hänen kasvoillaan jo ennen opetuslasten lähtöä rannasta. Hän tiesi mitä teki, miksi jäi rannalle. Miksi meidän on niin vaikea luottaa Hänen kaikkitietäväisyyteensä? Me ajattelemme aivan liiaksi inhimillisestä näkökulmasta, luottaen omiin kykyihimme.

”Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen…” (Luuk.18).

Mistä meille oikein on tullut sellainen tarve osoittaa jotakin erinomaisuutta uskon alueella? Mitä tahdomme näyttää, ei niinkään Herralle, kuin toinen toisellemme? Kuinka monta kertaa meidän on lyötävä päämme seinään, tai alettava upota aaltoihin, ennen kuin opimme tyytymään niihin oloihin, joihin meidät on asetettu?

”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.’ Hän sanoi: ’Tule.’ Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ’Herra, auta minua.’”

Yksi hyvä puoli ”hengellisillä kokeiluillamme” on, ne saavat meidät näkemään todellisen tilamme ja huutamaan apua, ei ihmisiltä, vaan Herralta!