”Kuinka sitten tämän käy?”

”’Seuraa minua.’

Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Pietari seisoo Herran edessä ja keskustelee Hänen kanssansa. Mitä me olisimme tehneet vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisimmeko me kesken kaiken kääntyneet katselemaan ympärillemme, kiinnittäen huomiomme johonkin seurueessa olevaan henkilöön? Herramme ei enää ole näkyvässä muodossa keskellämme, joten on kai puolustettavissa se seikka, että ollessamme nyt muuten Hänen läsnäolossansa, huomiomme harhailee kaikenlaisissa ajatuksissa, etenkin kokouksissa. Miten on pukeutunut naapurimme isäntä tai emäntä, miten köhii joku takanamme sellaisella tavalla, että on pakko kääntyä penkissä? Jos maltamme istua liikkumatta ja ympärillemme katselematta, ajatuksemme täyttävät aamuinen riita puolison kanssa, tai huoli viimepäiväisten laskujen johdosta. Miksi pitääkin tulla lunta niin paljon, että se jo pyrkii tupaankin! Onko sitten ihme, jos näkyväiset, arkipäivän asiat estävät näkemästä näkymättömiä?

”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1.Piet.1).

Olisimmeko Pietarin asemassa olleet jotenkin paremmissa olosuhteissa hengellisen huomiokykymme suhteen? Eikö Herra monessa suhteessa ole aivan edessämme, lähellämme, ja siitä huolimatta on suuria vaikeuksia keskittyä tähän riemulliseen asiaan? Suoraan sanoen meitä kiinnostavat aivan väärät, vaikkakin oikealta tuntuvat asiat. Kun Herra rakkaudellisella äänellä sanoo meille: ”Seuraa Minua!”, me kääntelemme päätämme nähdäksemme jonkun toisen Tämän Tien matkaajan, miettien hänen tulevaisuuttaan! Milloin oikein käsitämme todellisen hengellisen asemamme? On hyvä olla huolissaan lähimmäisestämme ja rukoilla rakkaudella hänen puolestansa, kantaen häntä ja hänen asioitansa Herran eteen. Mutta jotta voisimme olla todelliseksi avuksi jollekin ihmiselle, kaikuu kautta ikuisuuksien kaiken olevaisuudn keskellä kaikkein tärkeimpänä  ja ensisijaisena, henkilökohtaista henkilökohtaisempana Rakkauden Ääni: ”Seuraa SINÄ MINUA!”

Jotta todella voimme rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme, on meidän rakastettava itseämme jumalallisen Rakkauden ilmapiirissä! Mitä sanoo Sana meille?:

”Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’, niin te hyvin teette; mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä…” (Jaak.2)

Kuninkaallisen lain Antaja seisoo edessämme luoden ilmapiirin, jossa kaiken hyvän tapahtuminen on mahdollista. Tämä kaikki edellyttää kuitenkin henkilökohtaista uskoa ja Rakkautta, joka ei katso keneenkään henkilöön, valikoiden suosikkeja tai torjuttavia. Tämä on mahdollista vain katseen ollessa kiinnitettynä Häneen, joka on antanut Elämänsä jokaisen ihmisen puolesta! Mielessäni toistuvat koko ajan sanat;

”Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta…” (1.Piet.4).

Miten tällainen sanankohta liittyy tämänpäiväiseen tutkisteluumme? Mitä sanoi Herramme Pietarille?:

”…mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.”

”…tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin…”

Millaista kärsimystä onkaan aiheuttanut puuttuminen ”hänelle kuulumattomiin” asioihin! Asian vakavuuden tuo esiin asiayhteys, joka puhuu murhistakin!

”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”