Siunattu yksinäisyys

”Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).

Menneinä vuosina me olemme ehkä liiaksikin tottuneet toisten ihmisten läheisyyteen ja seuraan, jopa siinä määrin, että emme ole oikein olleet selvillä siitä, mikä on yksinäisyyden tarve ja suoranainen siunauskin. Miksiköhän Herramme seura ei oikealla tavalla ole tullut tietoisuuteemme siinä määrin tyydyttävänä, että asennoituisimme yksinäisyyteemme aivan toisella tavalla?

Asun yksin kerrostalossa, mutta lähes päivittäin koen aivan eriskummallisia tuntemuksia. Olen kulkenut viimeisimmät vuosikymmenet melkoisessa, ei missään suhteessa itse valitussa, yksinäisyydessä, mutta ajoittain ja hetkittäin yksinäisyyden tunne katoaa ja koen käsittämätöntä läsnäoloa. En todellisuudessa olekaan niin yksin kuin ajattelen, ja mieleeni tulee tilanne jossa Elisa palvelijansa kanssa oli ylimaallisten voimien ympäröimänä. Elisa oli tietoinen seuralaisistaan, mutta palvelija tarvitsi silmiensä avautumisen. Ehkä meillekin tekisi hyvää jossakin vaiheessa kokea jotakin samankaltaista!

Minä en voi olla uskomatta enkeleiden läsnäoloon, sillä mainitseehan Sana enkelit satoja kertoja. Siitä huolimatta uskon olevamme tekemisissä asian kanssa, joka meille suodaan ikään kuin salaisena palveluksena, jota meidän ei ole tarkoitus liiemmälti miettiä tai lähestyä, huomioida. Valitut henkilöt ovat Sanan mukaan käyneet keskusteluja enkelin kanssa ja omalla tavallaan, erikoisissa tilanteissa, puhutelleet heitä. Meidän olotilaamme ja olemukseemme ei kuulu selvästikään aloitteiden tekeminen ja näiden voimien minkäänlainen haastaminen. Me emme myöskään liiemmälti kysele mitään, vaan nämä kohtaamiset toteutuvat, jos tarpeen, tuonpuoleisten päätösten mukaan.

On kuitenkin tarpeen tiedostaa ja hyväksyä jumalalliset totuudet ja todellisuudet. Uskon henkilökohtaiseen, omaan suojelusenkeliini, mutta mieleenikään ei tule puhutella häntä, vaan kaikki yksinäisyyteen vetäytymiseni tapahtuvat Herrani kanssa, jota nämä voimat palvelevat myös minun suojelemisekseni. Sanassa luemme selvästi:

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hebr.4).

Samaan yhteyteen koen välttämättömäksi tuoda lainauksen:

”Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.” (Matt.18).

Kaiken yksinäisyydentunteen keskellä tiedostakaamme jumalallisten voimien näkymätön läsnäolo. Me emme todellakaan ole niin yksin kuin usein inhimillisesti tunnemme! Toivon meidän jokaisen säilyneen yhtenä pienistä, joilla on tässäkin suhteessa kosketuskohta näkymättömässä maailmassa, jonne olemme matkalla. Aivan kuten meillä ei ole lupa kommunikoida edesmenneiden kanssa, samoin olemme suhteessamme enkeleihin siihen asti, kun jonkinlainen portti jumalalliseen avautuu kohdallamme.