Yhteisellä asialla Herran kanssa!

”Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi.” (Matt.17).

Minua ovat aina puhutelleet aivan erikoisella tavalla Herramme sanat:

”...minun puolestani ja omasta puolestasi.”

Millaisesta läheisyydestä puhuukaan tämä lyhyt ajatus! Se tuo aivan uusia ulottuvuuksia näkemyksiimme ja koko elämäämme. Minä en ole sittenkään niin merkityksetön kuin usein helposti ajattelen! Minulla on yhteisiä asioita Herrani kanssa, aivan sellaisella tavalla että itsekin pääsen sen huomaamaan, jos vain kuljen avoimin silmin ja avoimin korvin.

Herramme on tehnyt niin paljon puolestani, joten joudun todella kysymään, mitä minä voisin tehdä Hänen asiansa puolesta, tai oikeammin Hänen itsensä tähden! Tämä ei tarkoita sitä, että odottaisin jotakin suoranaista ihmettä järven rannalla, voidakseni huutaa kaikille rannalla oleville: ”Katsokaa tänne, olen täällä Herrani lähettämänä ja ongessani sätkii nyt kala aivan kuten Herrani minulle ilmoitti etukäteen. Ja odottakaapa vain, niin kohta näette jotakin aivan ainutlaatuista, kun saan kalan irti koukusta.”

Miksi meille on niin tärkeätä tehdä niin huomattava numero kaikista mielestämme onnistuneista asioista, tajuamatta ollenkaan, että kiinnitämme ihmisten huomion ja kiinnostuksen enemmän itseemme, kuin Herran asiaan?

En voi mitään sille, että enemmän kuin mitään muuta odotan saavani kohdata Herrani kahden kesken, yhteisen asiamme puitteissa. Haluan kuulla Häneltä, mikä on tärkeätä ja mikä tuottaa eniten iloa Hänelle. Ennen rantaan menoa Herramme keskusteli Pietarin kanssa ja kysyi tämän mielipidettä temppeliveron maksamisesta. Miten tämä keskustelu olisi mennyt meidän kanssamme, minun kanssani? Olisiko minussa herännyt melkoinen kiivailija, joka olisi uskonnollisessa kiihkossansa tuonut julki omat näkemyksensä kaikesta väärästä uskonnollisuudesta? Olisiko meidän Herramme kuitenkin monissa tilanteissa paljon sävyisämpi kuin me? Haluaako Hän todella sellaista kiivautta ja oikeassaoloa, kuin mihin me olemme hengellisessä elämässä tottuneet?

”Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi.”

Koko tapahtuma perustuu selvään ihmeeseen, mutta se oli selvästikin tarkoitettu vain Pietaria varten. Tunnemme jo hänet ja hänen kiivailunsa ja intonsa ajatustensa julkituomiseen. Ihmettä suurempana näen vielä sanat:

”Mutta ettemme heitä loukkaisi!”

Herra ja Pietari! Herra ja minä! Herra ja sinä! Moninaisista me murehdimme ja huolehdimme Martan tavoin, mutta tärkeintä on kuitenkin vain Herra ja minä!