”Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta. Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet.” (Apt.28).
Jossakin mielessä
koko elämämme on siteissä kaikenlaiseen vakuuttuneisuuteen ja vakuuttamiseen.
Elämämme kannalta on kuitenkin äärimmäisen tärkeätä tiedostaa mistä kannattaa
vakuuttautua ja mistä kannattaa yrittää vakuuttaa toisia ihmisiä! Kun nyt
elämme ajassa, jossa kaikki aivan erikoisella tavalla pyritään sekaannuttamaan
ja ravistellaan ikiaikaisia käytäntöjä ja uskomuksia, tulee meidän todella
keskittyä siihen, mikä meidän olemuksellemme on parasta.
”Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan
valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät
vakuutetuiksi Jeesuksesta.”
Mistä sitten
pyrimmekin vakuuttamaan ihmisiä, haluamme sen tapahtuvan tämän raamatullisen
esimerkin mukaisesti. Kaikki Sanassa oleva on tallennettu meille vain yhtä
tarkoitusta varten, ja siihen pitäytyen palvelemme Jumalaamme Hänen hyvinä
huoneenhaltijoinaan, itsekin ollen samaa Olemusta Sanan kanssa. Jokainen Sanan
kirjain viittaa omalla, jumalallisella tavallaan vain yhteen asiaan: Meidän
Herraamme Jeesukseen Kristukseen, Joka on Sana! Jos siis emme näe jollakin
tavoin Herraamme jokaisessa lukemassamme lauseessa, tulee meidän lukea
uudelleen. Lukekaamme mitä Hän Itse todistaa itsestään:
”Ja hän sanoi heille: ’Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin
teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä
minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa.’ Silloin
hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille: ’Niin
on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva
kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat’.”
(Luuk.24).
Kuinka me siis niin
tärkeinä todistajina voisimme vakuuttua tai vakuuttaa muita jostakin muusta,
kuin minkä Herramme omasanaisesti on vakuuttanut?
”Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä
teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu…”
Voiko sitä sen
selvemmin sanoa? Tätä Hän todella tarkoitti jokaisella sanallaan! Minä ainakin
olen vakuuttunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti