Miksi surullinen?

”Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille: ’Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.” (Luuk.24).

Tietynlaiset menneisyyteen viittaavat unet toistuvat melko usein, aikaansaaden ainakin omasta mielestäni aivan liian aikaisen heräämisen. Erikoisesti tänä aamuna mieleeni palautui käsittämätön määrä asioita, jotka olin jo unohtanut. Me haluaisimme pitää mielessämme vain hyvät ja rakentavat muistot, mutta mikä on todellisuus oikeastaan jokaisen rehellisen jumalanlapsen elämässä? Jos kerran vaellamme uskossa ja luottaen Herraan Jeesukseen, on meidän ehkä syytä tarkastella käsityksiämme ja asenteitamme. Esimerkkinä lause:

”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista…”

Me uskomme ymmärryksemme avautuneen Kirjoituksille, mutta mihin me kiinnitämme huomiomme ja mitä pidämme tärkeänä kunakin lukemisemme hetkenä? Mitä me haluamme nähdä ja minkä tahdomme jäävän mieleemme hengellisenä tukena? On todellakin kirjoitettu, ja uskomme ymmärtävämme kaiken oikealla tavalla, mutta rajaammeko sittenkin Sanan totuuksia kulloisenkin mielialan mukaan? Me tiedämme kaiken, mitä Herrallemme tapahtui, mutta miksi luemme aina sellaisella kiireellä: ”Kristus oli kärsivä”? Paljon enemmän keskitymme sanoihin: ”Ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista.”

Jokin meissä haluaa ohittaa kaiken puheen kärsimyksestä niin Herramme kuin itsemmekin kohdalla.

”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen.” (Matt.10).

Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä, että joku olisi laajemmin puhunut tästä aiheesta, ainakaan viime vuosien aikana. Tämän aamuiset muistinpalautukset kuitenkin aivan satuttavalla tavalla pakottavat ajattelemaan mennyttä elämääni, joka ei suinkaan ole ollut täynnä voittokulkua ja riemullisia hetkiä. Eilinen päivä oli muistutus sopimuksesta lähes viidenkymmenen vuoden takaa, joka johti uskomattomaan määrään koettelemuksia, jotka sitten johtivat avioeroon. Itse hengellinen työni on aina tuonut mukanaan maallisia ongelmia, jotka sitten pukeutuivat hengelliseen ulkokuoreen. Missä siis on ollut niin maallinen kuin hengellinen onnellisuus omalla kohdallani? Kumpikin ovat olleet osani kautta koko elämäni, mutta ei sellaisella tavalla kuin itse olisin odottanut!

Mistä kaikesta Herrani onkaan varjellut minut ja läheiseni, millaisten tulten ja synkkien vesien lävitse olemmekaan kulkeneet! Millainen armo onkaan se, että elämässämme on toteutunut edellinen lainauksemme!

”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen.”

Tänään ajattelen kaikkia ahdistuneita matkakumppaneitani, jotka tuskailevat yksinäisyyden ja suurten kysymysten parissa. Miksi, miksi, miksi? Eikö meille riitä se, että Herramme lohduttaa meitä ja tahtoo kiinnittää huomiomme tärkeimpään, Häneen Itseensä? Olemme tässä ja nyt siinä, mitä Herramme Itse meille vakuuttaa:

”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” (Matt.5).

Mitä olisi meissä itsessämme, että meille olisi kaikki tapahtunut? Ketä ihmiset todellisuudessa ovat solvanneet, saattaen meidät nykyiseen tilanteeseemme?