Jumala pysyy Sanassansa!

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15).

Kaiken sekaannuksen keskellä me etsimme jotakin todella selventävää ja ehkä hyvin merkittävääkin itsemme ulkopuolelta, uskoen ratkaisun olevan jossakin merkittävässä henkilössä tai ryhmässä. Mutta onko etsintämme sittenkin suuntautunut vääriin lähteisiin, ajatellen ennen kaikkea lainaustamme? Eiköhän sittenkin kaiken ratkaisu sisälly Herramme läsnäoloon, aivan henkilökohtaiseen läsnäoloon, minkä johdosta meillä on todella persoonallinen suhde jumalallisiin asioihin?

Minusta näyttää todellakin siltä, että me vähättelemme väärällä tavalla jokapäiväistä elämäämme Herran yhteydessä, ehkä siitä syystä, että kuulemme aivan liian paljon vääriä todistuksia siitä, kuinka erikoisella tavalla joidenkin elämän täyttävät ”selvät ihmeet jatkuvana virtana”. Näillä ihmisillä ei näytä olevan minkäänlaisia tai minkäänasteisia ongelmia tai vaikeuksia elämässään. Mistä tunnistamme tällaiset meitä lähestyvät vaikutukset? Jokin sisimmässämme kertoo meille heidän asenteestaan meihin ja meidän omiin ongelmiimme. He puhuvat todella hurskaita ja vaikuttavia asioita, mutta selvästikin tunnemme heiltä puuttuvan todellisen ymmärryksen läheistään kohtaan, ja kaikki näyttää olevan vain jonkinlaista itsekorostusta ja vallan käyttöä.

Miksi puhutaan kaiken masentava keskellä niin paljon ”valtavista herätyksistä” ja ”valtavista asioista, jotka tulevat tapahtumaan” joidenkin korotettujen persoonien kautta? Emmekö ole kuulleet näitä ”profetioita” jo vuosikymmenien ajan sellaisella tavalla, että todellisuudessa olemme kulkeutuneet lukemattomien pienten asioiden ohitse? Herra on luvannut tapahtuvaksi suuria omiensa kautta, mutta jos ihmisten ennustukset eivät ole toteutuneetkaan, on varmaankin puhuttu vääristä suurista asioista. Eikö meidän ensisijaisesti tule olla uskollisia pienissä asioissa, niin meille uskotaan suuriakin oikealla, Herran ajalla? Se mikä ihmisten mielestä on suurta ja merkittävää, onkin useimmiten Jumalan mielestä merkityksetöntä ja eksyttävääkin. Sen sijaan Hän puhuu meille vesilasillisista!

”Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi.’ Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus…” (1.Kor.1).

Mihin valoon joutuu odottamamme ”valtava herätys” tämän sanankohdan perusteella? Luovutaanko siinä kaikesta jumalallisesta näkemyksestä, tarjoten ihmisille jonkinlaista muuta evankeliumia, joka ei enää olisikaan maailman silmissä hullutusta?

Jos ja kun Jumala vielä toimii, tekee Hän kaiken kirjoitetun Sanansa mukaisesti, kysymättä ihmisten mielipiteitä!

”Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti.” (Room.9).