Aabrahamin siemen Osa 3

”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia. Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” (Hebr.2).

Kaikesta päätellen yksi perusongelmistamme liittyy yksinäisyyteen, vaikka emme sitä oikealla tavalla haluaisi myöntää. Menneinä vuosina saimme kokea suurta iloa vaeltaessamme väkijoukkojen mukana kokouspaikkoihin, ja olimme tuttujen kasvojen ympäröimiä. Kuinka toisin onkaan kaikki tänään, vaikka olemme suurten ihmisjoukkojen keskellä! Näemme ja kohtaamme ihmisiä, mutta suhteessamme heihin on jokin selvästi muuttunut. Jokin on toisin kuin ennen, vai onko kaikki entisten aikojen paremmuus vain jonkinlaisen toiveajattelumme tulos?

Kuinka kiitollisia saammekaan olla kaikista takanamme olevista rauhan vuosista ja hengellisestä tarjonnasta! Olemme todellakin olleet kuin Herran kukkarossa, suoranaisessa paratiisissa verrattuna suurimpaan osaan maailman kansoja. Kyllä, olemme eläneet aivan ainutlaatuisen turvallisissa olosuhteissa niin maallisesti kuin hengellisestikin, mutta onko esim. oma kansamme osannut olla kiitollinen Jumalalle ja antanut kunnian Hänelle?

Emme milloinkaan aikaisemmin ole kokeneet aikoja ja hetkiä, jolloin laittomuus sellaisella tavalla olisi nostanut päätään ja ihminen ottanut kaikesta kunnian itselleen, niin maallisissa kuin hengellisissäkin piireissä. Niin hengelliset kuin maallisetkin johtajat näyttävät etsivän kunniaa ja arvostusta vain itselleen, uskotellen omaavansa kyvyn vastata esitettyihin haasteisiin, jotka ovat itse omilla teoillaan aikaansaaneet.

Kaiken tämän johdosta ihminen pyritään sitomaan aivan vääriin tavoitteisiin ja pyrkimyksiin, vastoin kaikkea saamaamme hengellistä opetusta. Joudumme siis päivittäin kohtaamaan aivan uusia haasteita, joita emme menneinä vuosina olisi osanneet kuvitellakaan. Herramme on todella huolissaan meistä, eikä ole suinkaan unohtanut meitä. Kaikella kohtaamallamme on aina vain selvempi sanoma:

”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia. Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.” (1.Kor.7).

Jokin meissä pyrkii vähättelemään pienten alkujen päivää. Kuinka voimme sanoa näin aivan ajan lopulla? Kaiken suuren odotuksessa olemme helposti vähättelemässä pieniä, jokapäiväisiä asioita, jotka kuitenkin ovat pohjana jollekin tulevalle, suuremmalle. Nyt olemme saapuneet aikaan, jossa uskomme koetellaan pienissä asioissa. Takanamme on se mikä iäksi on ohitse, nyt edessämme on aika aivan uudella tavalla kokea:

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15).