Isän kädessä

”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh.10)

Olemme jo moneen kertaan todenneet, että Hyvän Paimenen sanoja voidaan lainata ja käyttää hyvin monella tapaa. Mutta tapahtuuko tämä oikealla ajalla ja oikeassa paikassa? Tapahtuuko se oikealla tavalla, alkuperäisessä tarkoituksessaan? Jos kaikki ei ole kohdallaan, miten on mahdollista tämän sanankohdan toteutuminen? Ketä ja mitä me seuraamme kuunnellessamme sanoja, joita lausuu epäilyksiä herättävä, erittäin hurskas ja kirkollinen ääni? Herramme sanojen mukaan Hänen ääntänsä kuuleva seuraa Häntä, koska tuntee Hänen äänensä, ja mikä kaikkein merkittävintä: Hyvä Paimen tuntee omat lampaansa, pitäen niitä kämmenellään!

Herran kämmen on hengellinen kämmen, eikä siinä ole syviä juonteita ja uria, niin että se jakaantuisi lukemattomiin kohoumiin ja syvyyksiin, niin että sillä olisi mahdotonta olla yhdessä ilman ryhmiin jakautuneisuutta! Miten sitten on mahdollista kaikki näkemämme kirkkokunnallisuus ja jakautuneisuus, joka vallitsee kristikunnan keskuudessa? Puhutaan erilaisista sateista ja herätyksistä, mutta kaikki on kuin suomalainen syksyinen metsä, jossa sateella ponnahtelee esiin valtava määrä sieniä, mitä erilaisimpia. Joka päivä muodostuu jossakin päin maailmaa tämän ”hengellisen sateen” johdosta uusia ryhmiä ja suuntauksia, jotka on mahdotonta kuvitella Herramme kämmenelle! Miten ihmeessä selviämme kaikesta tästä sekaannuksesta ja hämmennyksestä?

Voinemme tänään todeta mitä suurimmalla varmuudella, että tämä kaikki tapahtuu ympärillämme ja koko maailmassa, mutta aivan varmasti ei Herramme kämmenellä!

”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.” (Ef.4).

Veljemme Paavali totisesti käsitti, mitä tarkoittaa olla Herran kämmenellä! Kaikkialla siellä, missä tämä ei pääse toteutumaan, ollaan kylläkin tekemisissä ”hengellisten” asioiden kanssa, mutta ei olla samalla perustuksella, samalla kämmenellä, vaan jonkun hengellisen voiman nyrkissä, joka iskee ympärilleen uskonnollisessa kiihkossa!

Pysyäksemme Herramme kädessä, on meidän tahdottava sitä koko olemuksellamme:

”Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä’.” (Mark.12).