Kuulkaa Häntä! Osa 2

 ”’Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden’. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä’. Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin. Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ’Nouskaa, älkääkä peljätkö’. Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.” (Matt.17).

Tässä sanankohdassa voisimme viipyä loppuelämämme ajan, pystymättä ammentamaan sitä tyhjiin! Siinä on muutamaan sanaan sisällytetty koko kristillisen elämämme perusteet, niin hyvät kuin väärätkin asiat. Olemmekohan koskaan tämän elämän aikana selvillä siitä, mitä kaikkea sisältyy ns. ”majojen rakentamiseen”? Ei varmaankaan ole mitään muuta asiaa uskonnollisen elämän alueella, mikä olisi suuremmassa määrin ollut suoranaisesti taistelemassa Herramme syvimpiä toivomuksia ja suoranaisia käskyjä vastaan! Ylimmäispapillisessa rukouksessaan, maallisen elämänsä loppuvaiheessa, Hän sanoo:

”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -  minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.” (Joh.17).

Ei siis mitään inhimillisen innoituksen aikaansaamia majoja, vaan Yksi Seurakunta Pyhän Hengen hallinnassa!

Herramme on selvääkin selvemmin antanut mitä erilaisimmin tavoin kirkkautensa loistaa keskellämme saadakseen meidät kunnioittavassa pelossa lankeamaan kasvojensa eteen, voidakseen sitten tulla luoksemme ja koskettaakseen meitä sanoen:

”Nouskaa, älkääkä peljätkö”

Me olemme varmaankin aivan liian paljon kulkeneet pystypäin, ilman jumalallista pelkoa, katse väärään korkeuteen korotettuna, omissa hengellisissä korkeuksissamme, niin että aito kirkastusvuoren kokemus on jäänyt toteutumatta! Me olemme tainneet kuvitella aivan liian paljon hyvää itsellemme ja toisillemme, lainaamalla vain mieleisiämme sanankohtia! Kun luemme aivan uudella innolla koko Sanaa, selviää meille varmuudella, ettemme ole millään huvimatkalla eväskorin kanssa, rakentelemassa majoja, vaan todellisessa hengellisessä taistelussa, hengellisessä sodassa!

”Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista,

saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta.

Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet.” (Apt.28).