Yhtä Herramme viimeisen tahdon kanssa!

”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Huomaatko, että Herramme tässä rukoilee juuri sinun ja minun puolestani! Huomaatko, että Hän haluaa sinun ja minun olevan yhtä täydellisesti yhtä, kuin mitä Hän on Isän kanssa? Tämä on Hänen henkilökohtainen, viimeinen tahtonsa meidän ja kuulijoidemme kohdalla!

Herran suurin ja viimeisin tahto! Miksi se niin vähäisessä määrin toteutuu meidän keskuudessamme? Miksi emme kaiken tämän tietoisuuden johdosta ole aivan eri lailla sidottuja toisiimme, ja miksi ennennäkemättömällä tavalla syntyy aina vain uusia ryhmiä ja ryhmittymiä? Miksi ei Herramme rukous toteudu käytännössä, vaan ainoastaan hurskaissa ajatuksissamme ja olettamuksissamme? Eikö Herramme rukouksen tulisi aivan erikoisella tavalla tulla kuulluksi Isän edessä? Vai olemmeko me todella ollenkaan niitä, joiden puolesta Herra rukoili?

Lainauksessamme on aivan erikoisella tavalla julkituotuna vastaus kaikkiin kysymyksiimme ja ongelmiimme. Ratkaisu on sanoissa:

”…jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat…”

Koko Jumalan Sana ja Hänen suunnitelmansa meidän kohdallamme perustuu jatkuvuuteen, koska Hän on elävien, ei kuolleiden Jumala! Jotta tämä jatkuvuus voisi sisällyttää meidätkin itseensä, tulee meidän olla osa sitä. Sitä me voimme olla vain siten, että meidän sanamme on Hänen Sanansa, jossa ei ole mitään ristiriitoja ja jakavia tekijöitä. Mistä tulevat kaikki jakavat tekijät ja ristiriidat seurakunnalliseen elämään?

”Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.” (Jaak.4).

Tämän kirjoittamisen aikaan ei vielä käyty uskonsotia, joista myöhempi historia meille kertoo. Paavali ei siten varoita meitä toinen toisemme ruumiillisesta tappamisesta, vaan hänellä on tieto siitä hengellisestä tappamisesta, jota kirkkohistoria on tulvillaan:

”Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” (1.Joh3).

Kaikki hengellinen ristiriita ja jakaantuneisuus on siis peräisin ihmisen omasta luonteesta ja olemuksesta, kristillisistäkin, omahyväisistä himoista, joiden toteutuminen on mahdotonta, jos meidän sanamme on yhtä Herran Sanan kanssa! Siksi olemme nyt vastakkain mitä merkittävimmän hengellisen tekijän kanssa, joka ratkaisee koko vaelluksemme merkityksen ja päämäärämme!

”Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1.Joh.4).