Rannalla on vene!

 ”’Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden’. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä’. Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin. Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ’Nouskaa, älkääkä peljätkö’. Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.” (Matt.17).

Tätä sanankohtaa luettiin kirkoissa eilen. Olemme lainanneet sitä vuosien aikana todella usein, koska se niin selvästi tuo esiin tärkeimmän uskon elämässämme.

”Herra, meidän on tässä hyvä olla!”

Emme yhtään ihmettele Pietarin tuntemuksia, mutta miten on meidän itsemme suhteen tässä ajassa? Jossakin määrin meidän on hyvä olla, mutta meille epämieluisaa oloa näyttää riittävän aivan kuten rankkasateita luonnossa! On kesä ja nautimme siitä, mutta säiden vaihtelut eivät lainkaan ilahduta meitä. Jos on hellettä, valitamme kuumuutta, ja jos sataa, valitamme ilman kosteutta ja pyykin hidasta kuivumista. Me emme oikeastaan koskaan, rehellisyyden nimessä, ole tyytyväisiä kokonaisuuteen, joka kuitenkin merkitsee elämämme todellisuutta. Me aivan huomaamattamme aivopesemme itseämme muuttaaksemme suhtautumistamme, mihin? Todellisuuteen!

Kun todella ajattelemme Pietarin ja kumppaneittensa sen aikaista elämää, Herran seurassa, aidossa läheisyydessä, eivät he eläneet jatkuvassa mielihyvässä ja mukavuudessa. Paavali aikanaan koki tungettelua luonansa, mutta millaista olikaan Pietarin ja muiden päivittäinen elämä? Heillä ei välillä ollut aikaa syömiseenkään, ja eräässä vaiheessa Herramme käski tekemään jotakin, mitä meidän aikamme hurskaat pitävät liioitteluna, ainakin omalla kohdallaan, koska heillä on niin suuri usko!

”Ja hän sanoi opetuslapsillensa, että hänelle oli pidettävä venhe varalla väentungoksen tähden, etteivät he ahdistaisi häntä…” (Mark.3).

Vuorella Pietarin valtasi aivan ennen kokematon turvallisuuden tunne, ja hän avasi suunsa tuodaksensa esiin mielensä ajatukset, jumalallisen kirkkauden keskellä! Kuinka moni meistäkin vastaavanlaisissa tilaisuuksissa haluaisi pysähtyä leiriytymään hyväksi kokemaansa hetkeen! Mikä kuitenkin on kaikkein ongelmallisinta näissä hetkissä, joissa kylläkin Herra Jeesus kirkastetaan, joidenkin merkittävien henkilöiden läsnäolossa? Voidakseen pysähtyä mieluisiin hetkiin ja asioihin, ihminen on erittäin halukas auttamaan pysähtymistä tarjoutumalla rakentamaan majoja paikalla oleville, siis toki Herrallekin!

Mutta kirkkauden hälvettyä opetuslapset joutuivat toteamaan Pietarin ajatuksen toimimattomuuden, Mooseksen ja Elian kadottua ja Jeesuksen yksin ollessa heidän edessään!

Me rakentaisimme kaikenlaisia tällaisia majoja saadaksemme pysähtyä mukavuuteen ja mieluisiin hetkiin, mutta hengellisellä vaelluksellamme meillä ei ole aikaa rakentaa majoja merkittäville henkilöille sen varjolla, että tekisimme Herralle yhden. Jossakin rannalla on valmiina vene päästäksemme hetkeksi lepoon kaiken tungoksen keskeltä.

Me emme voi paeta säiden vaihteluita ja eteemme tulevia olosuhteita, mutta me voimme entistä tiiviimmin kiinnittää katseemme yksin Herraamme Jeesukseen Kristukseen!