Nouskaa, älkääkä peljätkö!

 ”’Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden’. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä’. Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin. Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ’Nouskaa, älkääkä peljätkö’. Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.” (Matt.17).

Kuinka kovasti kaipaankaan jotakin samankaltaista kokemusta koko kristikunnalle! Tiedän kyllä että ajan henki estää sitä toteutumasta kovin laajasti, mutta ainahan saa toivottaa hyviä asioita! Kuinka kaipaankaan tuota valoisaa pilveä, joka laskeutuisi yllemme ja päällemme, ja kuulisimme Itse Kaikkivaltiaan Jumalan todistuksen siitä, mikä on elämässämme tärkeintä. Se on aina ollut tärkeintä, mutta jossakin mielessä sen tärkeys korostuu juuri nyt elämässämme ajassa!

Koko kristillinen maailma on täynnä ääniä ja puheita, jotka kehottavat ja suorastaan vaativat mitä erilaisimpien majojen ja rakennusten pystyttämiseen. Ennen kuin Pietari ehtii hamuamaan syliinsä oksia tai lehvästöä, keskeytetään hänen ”merkittävä saarnansa tai opetuksensa” taholta, joka saa opetuslapset suuressa pelossa heittäytymään maahan. Siihen loppui laakistaan Pietarin esitys! Voi kuinka toivonkaan vastaavaa edes pienemmässä mittakaavassa hengelliseen elämäämme ja toimintaamme, jossa saamme kuulla aivan liian paljon asioita ja esityksiä, jotka ovat tuomitut jäämään toteutumatta, koska niillä ei ole aitoa, hengellistä jatkuvuutta, Jumalan Sanan pohjalta!

Miksi ei tuota kaikkein tärkeintä asiaa aivan erilaisella tavalla ja voimalla kuuluteta korviimme nyt sen jälkeen, kun se on Korkeimmalta taholta tuotu esiin? Meiltä ei puutu hurskaita tilaisuuksia ja suorastaan loputontakin ajatusten julkituomista, tilastojen ja suunnitelmien kuvailemista, erilaisten inhimillisten asioiden korostamista. Kuka todella käsittää Kirkastusvuoren Sanoman, joka ei vaadi moniakaan sanoja?:

”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä!”

Tämän Sanoman kuultuaan opetuslasten suut vaikenivat ja jumalallinen kohtaaminen sai jokaisen lankeamaan kasvoilleen suuressa pelossa. Miksi ei meille tapahdu samaa Jumalan Sanan edessä? Meille on tullut kaikessa tuttavallisuudessamme ja inhimillisessä ajattelussamme aivan väärä kuva Herrastamme. Hän ei ole ainakaan yleisesti ottaen mikään meidän ”kamumme” tai ”yläkerran toveri”, jota voimme tuttavallisesti läimäistä olkapäälle ja jolle voimme heittää ”melkein mitä herjaa tahansa”. Aivan liian paljon annetaan käsitys railakkaasta uskonelämästä, jossa ei ole juurikaan mitään väliä käytöksellämme ja suhtautumisellamme hengellisiin asioihin, ja ennen kaikkea Häneen, joka näyttää olevan meille kaikkea muuta kuin Herra!

Ottakaamme Jumalan Sana todella vakavasti ja heittäytykäämme aivan uudenlaisessa pelossa ja kunnioituksessa Kaikkivaltiuden eteen, kuullaksemme nuo aivan ihanat Herramme sanat, jotka Hän useaan kertaan toistaa Uudessa Testamentissa:

”’Nouskaa, älkääkä peljätkö’. Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.”

Käsittäkäämme, ettei tuon hetken jumalallinen pyhyys perustunut Moosekseen ja Eliaan, vaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen!