Ei rivien välistä

”Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa. Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän - niinkuin meitä osaksi myös olette oppineet ymmärtämään - että me olemme teidän kerskauksenne, samoin kuin tekin meidän, Herramme Jeesuksen päivänä.” (2.Kor.1).

Miten olisin jo aikaa sitten saavuttanut sen, että minulla olisi jopa tuhansia lukijoita päivittäin? Ensinnä kai pitäisi kirjoittaa jostakin muusta kuin hengellisistä asioista. Mutta hengellisetkin asiat saattaisivat kiinnostaa tuhansia, jos vain tekisin pienimmänkin kompromissin omantuntoni kanssa. Jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan olen seurannut uskonnollista elämää etenkin omassa maassamme. Ns. omissa piireissämmekin havaitsin merkittäviä seikkoja, jotka saivat lähes jokaisen muun julistajan tai kirjoittajan saavuttamaan paljon laajempia kuulija- ja lukijakuntia kuin mitä omalla kohdallani koskaan toteutui. Näiden ihmisten suosion salaisuutta ei tarvitse pitkään miettiä jumalallisesta näkökulmasta. Minä sisäisestä pakosta omaksuin Paavalin osoittaman linjan:

”Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän.”

Omatuntoni ei suonut mitään muuta mahdollisuutta asennoitua Herramme selvästi julkituotuun tahtoon, joka ei ole mikään suositus, vaan suoranainen rakkaudenkäsky. Uskon Paavalin lausuneen julki kaiken sen, mitä omallakin sydämelläni on aina liikkunut. Minä en milloinkaan ole kokenut olevani kykenevä lukemaan tai kirjoittamaan jotakin rivien välistä. Siksi kai kaikki esittämäni on ollut selkeästi luettavaa ja ymmärrettävää, koska se on kummunnut sisäisestä vakuuttuneisuudesta ja luottamuksesta kirjoitettuun Sanaan. Olenkin mielenterveyteen liittyvien kirjoitusteni osalta huumorilla todennut, että jotkin ihmiset odottaisivat minun esittävän asiat sellaisella oppineisuuden kielellä, ettei kukaan ymmärtäisi mitä tarkoitan!

Lähes kaikki tuntemani julistajat ja opettajat siis menneiden vuosikymmenien aikana saavuttivat melkoista suosiota ja menestyivät ainakin jonkin aikaa tuomalla esiin jotakin hyvin omaperäistä ja selvästi väärällä tavalla yhdisteltyä hengellistä kokonaisuutta. Omaperäisin oli kai aina julistaja, joka vuosikausia selasi sanomalehtiä ja sai sieltä mitä vakuuttavimpia ilmestyksiä, suorastaan pakottaen kuulijakunnan huokailemaan ja kauhistelemaan ”aivan kauheita ja hirvittäviä asioita”. Hän monien muiden ohella julisti viikosta ja kuukaudesta toiseen aina vain uusia synniksi paljastuneita asioita, saaden aikaan valtavia säröjä hyväuskoisten kuulijoiden suhteisiin. Kaiken keskellä joutui toteamaan järjen sanelemalla äänellä, että synniksi julistettujen asioiden sijasta olisi ollut helpompaa esittää lista niistä asioista, jotka eivät olleet syntiä!

Tämä ei kai ole kenellekään seurakuntalaiselle jotakin uutta tai erikoista, sillä niin laajoissa piireissä tätä asiaa todistettiin. Näennäisten seuraajien määrä oli aikoinaan melkoinen, mutta kun sitten kaikki uusi ja erikoinen rivien välistä vetäisty ja tekaistu alkoi kadottaa huumaansa, väsyi yksi ja toinen, usein henkisesti loppuun rääkättynä ja masentuneena. Mikä siinä oikein on, että aina näytetään tarvitsevan jotakin uuta ja erikoista, vaikka Sanan oman todistuksen mukaan on kysymys äärimmäisen selkeistä ja yksinkertaisista, elämää säilyttävistä asioista! Merkittävin tekijä kaikessa omavaltaisessa riviväliteologiassa on kaikesta näennäisestä hurskaudesta huolimatta hajottava ja ihmismieltä sekoittava murskavaikutus. Surullisin piirre on se vaikutus, minkä kaikki on kautta aikojen tehnyt laajoille piireille: on menetetty luottamus uskovaisuuteen ja siihen liittyviin asioihin! Kaikki riviväliteologia on itse asiassa laittomuutta, joka on aikaansaanut rakkauden kylmenemisen!

Kaikki mainitsemamme jatkuu tässäkin päivässä, vain hieman erilaisessa hengessä. Enää ei lueta rivien välistä tuomitsevia ja ”jyräyttäviä ja täräyttäviä” kadotuksen katkuisia kirouksia, vaan nyt kautta kristikunnan rivien välit pursuvat laittomuuden ajan liennyttäviä ja liberaalisia ajatuslinjoja, jotka vesittävät kaiken parannukseen ja mielenmuutokseen johtavan ajatusmaailman. Mikään ei oikeastaan enää ole syntiä tai väärää, vaan kirkon johdonkin mukaan Jumala on selvästi muuttanut näkemyksiään ja alkanut siunata kaikkea sellaista, minkä Hän aikanaan kirosi itseään loukkaavana ja vääränä!

Niin, nykyaikainen seurakuntamme ja yhteisömme Euroopan laajuisesti pidättää itselleen oikeuden pilkata kaikkea jumaluuteen ja ihmisen uskonnollisuuteen liittyvää. Toimitaan tavalla, jota ei ole pohjaan asti mietitty, joten seuraamukset tulevat järkyttämään meitä vielä monta kertaa ja paljon laajemmin kuin tähän asti. Länsimainen sivistys on selvästi kääntänyt selkänsä Jumalalle, ja sen seurauksena suojaavat kädet ovat vetäytymässä syrjään, antaen tilaa ihmisen itsensä kutsumille seuraamusilmiöille. Ihminen todellakin on korjaava kylvämänsä siemenen seuraamuksia. Monet eivät siten turhanpäiten kysele arkaillen tai suuremmalla rohkeudella, miksi ylipäätään pitää pilkata jotakin toisille ihmisille arvokasta ja merkittävää. Omassa maassammekin jotkin piirit tai korkeassa asemassa olevat ovat halukkaita poistamaan laista jumalanpilkan. Vastaavasti taas katolisessa maailmassa etsitään keinoja paavin arvostelun kieltämiseksi.

Mikä siis on minunkin toistuva viestini rakkaille lukijoilleni ja kuulijoilleni? Miksi etsiä jotakin erikoista ja jonkin ihmisen korostamiseen johtavaa hengellistä aineistoa, kun kerran kaikki on selvästi kirjoitettuna Jumalan Sanaan? Ongelmamme ei missään suhteessa ole selvästi silmiinpistävän erikoisen opetuksen puutteessa, vaan liiallisessa ihmismielen viisaudessa. Niin kuin olemme kautta aikojen korostaneet, perustuu koko Jumalan maailma mitä yksinkertaisimpaan ohjeeseen, josta koko elämämme on kiinni.

”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Hän sanoi hänelle: ’Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää’.” (Luuk.10)

Elämämme salaisuus ei siis ole missään rivien välissä, vaan yksinkertaisessa kuuliaisuudessa selvästi nähtäviä Kirjoitusten Sanoja kohtaan. Elämämme on ainoa todiste aidosta Kristuksen seuraamisesta!