Niin henkilökohtaista!

Niin henkilökohtaista!

Eikö meidänkin, jumalankansana, tulisi alkaa sanoa hyvästejä tälle maailmalle? Jokin meissä haluaa pitää kiinni kaikesta totutusta ja mielestämme tähän elämään kuuluvasta. Tämä tulee voimallisimmin esiin joissakin vapaissa suunnissa, joissa aikakaudesta toiseen muistellaan entisiä, hyviä ja palavia aikoja, uskoen oltavan kaiken menneen perillisiä. Kautta aikojen olemme kaikissa piireissä kuulleet, ettei Jumalalla ole lapsenlapsia, vaan ainoastaan lapsia! Perinteet ja perinnöt omaan arvoonsa, emme voi väkisin ylläpitää jotakin sellaista, mikä aikaisemmille sukupolville oli tärkeää ja todellisuutta. Me tarvitsemme nyt oman, aivan tuoreen ja aidon todellisuuden, joka ehkä on oppinut paljon menneistä ajoista ja kokemuksista, mutta joka perustuu nykyhetkiseen, juuri elettävään todellisuuteen:

”…mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen. Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne…” (Hebr.3).

”Jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen!” Ei alkua, eikä välillä olevaakaan kruunata, vaan loppu! ”Tänä päivänä” omalla tavallaan sulkee ulkopuolellemme vanhempiemme ja menneiden aikojen uskovaisten kokemukset ja näkemykset. Ne voivat ilahduttaa mieltämme ja rohkaista omalla tavallaan, mutta oma sielumme ja henkemme väräjää juuri tässä ajassa, riippuvaisena täysin henkilökohtaisesta ja aidosta jumalasuhteesta, Jumalan armosta. Armoa on riittänyt menneinä aikoina, ja sitä riittää vielä nytkin, mutta se on joka päivä uusi, uudelleen ja henkilökohtaisesti koettava. Me emme voi vedota jonkun toisen uskoon, edes raamatulliseenkaan, vaan meidät tunnetaan hedelmistämme, elämässä toteutuvasta uskosta.

Ei edes suurinkaan jumalanpalvelija, totuuden julistaja, kelpaa puolustajaksemme, todistuksemme kohteeksi, sen Herramme toi selvästi julki ensimmäisissä puheissaan:

”Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'.’ Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän’.” (Joh.6):

Elävä Jumalan leipä ei voi tulla varastoiduksi jonnekin erikoiseen paikkaan, jonka osoitteeseen me jatkuvasti viittaisimme ja johon perustaisimme hengellisen luottamuksemme, vaan se yhä vielä vuodatetaan Taivaasta yksilöllisiin ja yksittäisiin sydämiin, niin henkilökohtaisesti, että tämä tietoisuus on viime aikoina suorastaan alkanut polttaa sisintäni! Herramme aikainen hengellinen maailma vetosi ensisijaisesti Moosekseen, perustaen hengellisyytensä mitä erilaisimpiin viittauksiin ja vetoomuksiin, joiden ensisijainen paikka ei ollut yksittäisissä ihmisissä, vaan hyväksi koetussa hengellisessä auktoriteetissa, Mooseksessa. Vielä tänäkin päivänä tietty osa israelilaisia kattaa jossakin juhlassansa paikan odottamallensa Elialle!

Jumalan kansa, odota yksin Herraasi, Elävää Leipää, joka vuodatetaan sydämeesi joka päivä tuoreena ja persoonallisena!