Herran ystävänä!

”Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.” (Ps.127).

Herra on paljon kiinnostuneempi yhteydestä meidän kanssamme, kuin mitä me selvästi osoitamme käytöksellämme ja asenteillamme Häntä kohtaan! Emme voi liiaksi korostaa rukouksen ja valvomisen merkitystä tässä ajassa! Oletko pannut merkille, että aina kun kuulemme ikäviä ja huonoja uutisia, sisimpämme värähtelee aivan erityisellä tavalla? Silloin olemme selvästikin aremmalla mielellä, mutta kun taas kaikki näyttää rauhoittuvan, heikkenevät huokauksemme Herran puoleen, ja toteamme entisen presidenttimme tapaan: ”Kyllä se siitä!”

Mitä me itse ajattelemme ystävistämme, jotka pitävät yhteyttä vain silloin kun tarvitsevat meiltä jotakin? Herra on luvannut auttaa meitä hädän päivänä, kunhan vain sitten kunnioitamme Häntä. Ajattelemmeko Häntä vain hätämme päivänä, käsittämättä ollenkaan Hänen tunteitansa ja ajatuksiansa? Ajattelemattomuudessamme ja tunteettomuudessamme pidämme Häntä Kaikkivaltiaana ja Korkeimpana Voimana silloin kun meillä menee hyvin ja näytämme selviävän omissa voimissamme, koska katsomme Hänen olevan niin kaukana ja omissa oloissaan, ettei tarvitse huomiotamme! Kun sitten taas ikävä todellisuus kohtaa meitä, nousee sisimmästämme huokaus tai kova huuto: ”Auta Herra, olen hädässä!”

Jos me olemme tällaiseen suhteeseen tyytyväisiä, niin onko Herramme sitä? Vetoamme Hänen Kaikkivaltiuteensa ja ajattelemme Hänen tulevan toimeen ilman meitä, koska Hän on Jumala ja Luojamme, niin paljon korkeammassa asemassa kuin me! Näin ajattelemme me, mutta mitä ajattelee, tai on aina ajatellut Herramme?:

”Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.” (Joh.15).

”Mutta sinä Israel, minun palvelijani, sinä Jaakob, jonka minä olen valinnut, Aabrahamin, minun ystäväni, siemen, jonka minä olen ottanut maan ääristä ja kutsunut maan kaukaisimmilta periltä, jolle minä sanoin: ’Sinä olet minun palvelijani, sinut minä olen valinnut enkä sinua halpana pitänyt’, älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” (Jes.41).

Miksi ei tämä suhteemme toimi oikealla ja toivotulla tavalla? Meillä on huono omatunto, koska emme ole halukkaita pitämään omaa osuuttamme tässä ystävyyssuhteessa. Me olemme kautta aikojen kieltäytyneet avaamasta hengellisiä silmiämme nähdäksemme kokonaisuuden, jossa me emme sittenkään ole aivan niin suurimerkityksellisiä kuin ajattelemme! Me emme ole kaiken hengellisyyden napa, vaan vain osa suurta kokonaisuutta!

”Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.”

Huono omatunto estää meitä toimimasta pelastushistoriallisen suunnitelman toteuttamisessa. Kaikki todellinen siunaus perustuu Herramme Sanan, eli Tahdon pitämiseen! Meillä ei enää ole varaa vähätellä ystävyyssuhteemme merkitystä, sillä Herramme on selvästi tuonut julki tahtonsa:

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1.Joh.4).

”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan…” (1.Joh.3).

Olkaamme siis Herran ystäviä sanoissa ja teoissa, niin uskalluksemme on suuri!