Kuinka kauan Herra?

”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ’Väkivaltaa!’ ja sinä et auta? Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora. Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.” (Hab.1).

”Kuinka kauan?” Sitä kysyn omalla kohdallani varmaankin joka päivä jossakin määrin, mutta en kai yhtä voimallisesti kuin jotkin tuttavani. ”Kuinka kauan?” Milloin se alkoi? Mikä saa meidät kyselemään ja ihmettelemään sitä, ettei Herra jo viimeinkin vastaa rukouksiimme ja voimia kuluttaviin huokauksiimme?

Aikanaan eräänlainen vääryyden ja valheen maailma vyörytti hukuttavan aaltonsa ylitsemme, mutta uskoimme ja yritämme vieläkin uskoa, että Jumalamme puuttuu kaikkeen, sillä onhan kysymys Hänen asiastaan! Niin uskomatonta kuin se olikin ja on kai vieläkin, että Herran kansana jouduimme olemaan todistajina riidalle ja toralle, joita ei millään uskoisi todeksi Jumalan kansan keskuudessa. Miksihän on niin vaikea uskoa, että asialla olikin vihollinen ja hänen välikappaleensa?

”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ’Väkivaltaa!’ ja sinä et auta? Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota?”

Kuinka tarvitsisimmekaan kaiken kokemamme keskellä veljellistä ja sisarellista rakkautta ja keskinäistä armahtavaisuutta ja lempeyttä! Miksi olemme niin kaukana toisistamme kuin susilauman säikyttämät lampaat? Jo blogimme nimi on ”Minun laitumeni lampaat”, mutta olemmeko oppineet kaikkien näiden vuosien aikana mitään lampaista ja niiden käytöksestä? Normaali lammas ei hauku, vaan määkii! Normaali lammas ei ryntäile pitkin laidunta leuat levällään yrittäen iskeä hampaansa jonkun toisen takkuiseen turkkiin!

Niin, niin, ”normaali lammas”! Millaisessa laumassa oikein olemme eläneet, kun aristavia paikkoja on ympäri kehoamme, kun ulkonaisesti selvääkin selvemmin lampaan näköiset otukset ovat iskeneet hampaansa ruohon sijasta arkoihin paikkoihimme? Tarkemmin katsoen emme olekaan koskaan olleet tekemisissä normaalien lampaiden kanssa, koska purujäljet selvästi ovat suuremman kidan aikaansaannoksia! Mistähän oikein ovat peräisin niin suuret lammasturkit, että ne mahtuvat susien päälle?

”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?” (Matt.7).

Millaisia haukkuja olenkaan saanut kuulla lammaslaumamme keskellä kiitollisen määkinän sijasta! Mistähän olemme saaneet käsityksen, että profeetta ei voi olla väärä ja vaarallinen, vaikka olisikin väärä? Jos väärä profeetta ei ole vaarallinen, niin miksi Herramme varoittaa hänestä???

Todellisuudessa näimme jokaisen väärähenkisen lähestyjän hedelmät ja veriset leukapielet, mutta vaikka kuinka yritin määkiä varoituksia, iski joku lammastovereista hampaansa takapuoleeni päästäen sitten kovaakin kovemman karjumääkäisyn: ”Katso ihmeessä kuinka komea turkki on tällä ylimääkijällä ja kuinka liitumaisen sulava ääni hänellä on – hänhän on yksi meistä!” Turha on siinä yrittää saada ylistäjien katseet mustiin karvoihin, jotka vilkkuvat tiukan lammasturkin alta!

”Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?”

Olen koko elämäni ajan määkinyt ja suureen ääneen ihmetellyt ihmettelemästä päästyäni, miten väkivalta ja vääryys sellaisella tavalla voivat tulla katsotuiksi ”hyviksi hedelmiksi”, vaikka ne palvelisivatkin joidenkin tahojen ”hengellistä hyvää”!

”Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora. Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.”

Kaikki on jo nähty Vanhan Liiton aikana, joten keskittäkäämme ajatuksemme ja odotuksemme seuraavaan:

”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.” (Joh.10).

Mikä on oma osuuteni kaikessa? Olenko paimen vai ”taistelulammas”? Huh, huh, millainen kysymys!