Tietääkseen mitä sydämessämme on! 4

”Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö. Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.” (5.Moos.8).

Mitä muistamme menneiltä kymmeniltä, jopa viideltäkymmeneltä vuodelta? Mitä kaipaamme sellaista, mitä meillä ei nyt ole? Mielestämme menneinä vuosina elämämme oli monin tavoin rikkaampaa ja vähemmän pitkäveteistä, koska omalla tavallaan kaikelle leimaa antavana oli suuri määrä toimintaa. Mutta onko toiminta ratkaisu elämämme ongelmiin, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa? Oliko elämällämme aikoinaan suurempi merkityksellisyys aivan päivittäisessä olemisessa, vai perustuuko sisimpämme haikailu sittenkin aikoihin, jolloin meillä ei ollut niinkään paljon aikaa todelliseen rukoukseen ja sanantutkisteluun, Herran edessä olemiseen? Oliko loppujen lopuksi kokemamme tyytyväisyys aivan liian suuressa määrin riippuvainen ihmisvilinästä, niin että samaistuimme itsekin sitä käsittämättä ympärillämme oleviin enemmän tai vähemmän merkittäviin ihmisiin? Toteutuiko elämässämme lainauksemme ajatus?:

”Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.”

Voisiko olla mahdollista, että vasta nyt olemme tulleet elämässämme eräänlaiseen käännekohtaan, jonkinlaiseen kirkastusvuorikokemukseen, jossa silmämme vasta todella avautuvat näkemään elämän todelliset arvot ja Jumalan Sanan henkilökohtaisen merkityksen?

Tässä ajassa ihminen näyttää huokaavan aivan erityisellä tavalla, esittäen kaikenlaisia vertailuja entisen ja nykyisen välillä. Miksi, miksi ja miksi menneisyydessä kaikki oli niin erilaista ja selvää, pyörii mielessä jatkuvasti. Oliko kaikki todella niin erilaista ja paljon parempaa, selvempää? Toki elimme eräänlaisessa hengellisessä yltäkylläisyydessä, mutta emmekö yhä vielä, ehkä runsaammassakin määrin, ole aivan samojen hengellisten rikkauksien perillisiä, syvällisten kokemusten rikastuttamina?

Meille on paljon uskottu, ja nyt päästyämme lapsenkengistä ja opillisista alkeista, vaaditaan meiltä itsestämmekin riippumattomista tekijöistä johtuen ehkä enemmän kuin mitä itse olemme halukkaita näkemään! Mitä kertoo Paavali meille melko tyhjentävällä tavalla muutamassa lauseessa:

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” (2.Tim.3).

Miten voisimme karttaa kaikkea tämän kaltaista, jos omassa olemuksessamme ei ole tapahtunut suurta muutosta? Tällaisen maailman keskellä joudumme elämään, mutta miksihän on niin valtavan vaikea katsoa todellisuutta silmiin? Miksi on niin vaikea uskoa tämän koskevan omalta osaltaan, omalla tavallaan seurakunnallistakin elämää, koska ”heissä on jumalisuuden ulkokuori”?

Me olemme antaneet sisäänkirjoittaa itsemme Jumalalliseen Korkeakouluun, jossa on aivan oma opintosuunnitelmansa, ja missä meitä ei missään vaiheessa kutsuta mukaan suunnitelmia laatimaan! Meidän on kaiken läpäistäksemme suostuttava istumaan jokaisella luennolla, miellytti se meitä tai ei! Erikoisesti mitä erilaisimmat käytännön harjoitusohjelmat on läpikäytävä piinallisen yksityiskohtaisesti ja tarkasti.

”Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.” (1.Tim.4).

Kysymys on siis hengellisestä kunnosta ja harjoituksesta elämässämme juuri nytkin, etenkin nyt!