Uskonnollista uteliaisuutta?

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Jossakin mielessä tunnen, että lukijoitani olisi melkoisesti suurempi määrä jos kirjoittaisin kaikesta mahdollisesta maailmassa tapahtuvasta ja ennen kaikkea mitä erilaisimmista profetioista. Olen pannut todella monen kohdalla merkille sen, että heidän kiinnostuksensa kohdistuu johonkin sellaiseen, sanottakoon erikoiseen, mikä heidän mielestään vaikuttaa ”hengellistä heräämistä”. Jos me olemme jonkinlaisessa unessa tai horroksessa, merkitseekö jonkin erikoisen tapauksen esiin nostaminen todellisen muutoksen tapahtumista meissä?

Jos tarvitsemme ”hengelliseksi heräämiseksemme” jotakin todella ravistelevaa ja äänekästä, niin eikö tämän heräämisen olisi pitänyt tapahtua jo vuosia sitten, kauan sitten? Todellisuudessa kaikki mahdolliset viimeisten aikojen merkit ovat suuren ukkosen tavoin jylisseet korviimme ja salamoineet silmiemme edessä! Kaipaammeko todella hengellistä heräämistä, vai onko uskonnollinen uteliaisuus merkittävämmässä asemassa sisimpämme valtaistuimella?  Kiinnostaako Herramme Olemus meitä enää, niin että kaipaisimme entistä enemmän muuttua Hänen luonteensa mukaiseksi?

”Uskonnollinen uteliaisuus!” Tämä ajatus tulee nyt mieleeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Olemme toki lukeneet jo aikaa sitten:

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Mitä todellisuudessa oli ateenalaisilla ja muukalaisilla mielessänsä? Mihin kohdistui heidän mielenkiintonsa, ja antaako se meille jonkinlaista osviittaa siitä, mitä mahdollisesti meillä on mielessämme, ehkä vastoin sitäkin, mitä itse ajattelemme ja panemme merkille?

”Sillä outoja asioita sinä tuot meidän korvaimme kuulla. Me siis tahdomme tietää, mitä ne oikein ovat.”

Tämä ihmisjoukko omasi siis melkoisen uteliaisuuden hengen, joka selvästikin oli tekemisissä monien jumalien kanssa. Paavalin julistus loi aivan omanlaatuisiaan mielikuvia heille, sillä he katselivat kaikkea omien käsitystensä mukaisesti. Osaltaan uteliaisuus voi johtaa hyviinkin asioihin, mutta meidän on syytä tarkata omia asenteitamme ja tavoitteitamme. Jumalakin on luvannut antaa meidän tietää uusia asioita, mutta onko meissä taito erottaa nämä kaksi erilaista uteliaisuuden lajia toisistaan?

Mikä on siis ratkaisevaa, ja mikä oli veljemme Paavalin sanoman ydin? Kohdistuiko se mittaviin temppelirakennuksiin tai erilaisiin jumalanpalvelusmenoihin, säädeltyihin uskonnollisiin menoihin? Ei, vaan hän toi julki uskomme perusasian:

”Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.”

”…hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.”

Kaiken ”uteliaisuutemme” tulee siis kohdistua, ei ulkonaisiin menoihin tai rakennelmiin, vaan yhteen ja ainoaan Persoonallisuuteen, joka on kaiken Elämän Lähde ja Alku!

”Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.” (1.Joh.2).

Emme siis tarvitse jotakin inhimillisesti uutta, vaan aivan uudenlaisen tiedostamisen tason!

”…tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet.”