Hengen Tuli!

”Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.” (Hebr.12).

Olemme kirjoittaneet Aaronin pojista, jotka toivat vierasta tulta Jumalan alttarille. Pappeus ei hyödyttänyt heitä, koska heidän motiivinsa olivat väärät ja he toimivat ilman Jumalan selvää käskyä. Miten on meidän suhteemme, sinun ja minun? Me olemme uskomuksemme mukaan Jumalan lapsia ja tulleet armosta osallisiksi jumalallisesta pelastussuunnitelmasta. Meille on annettu valtava määrä mitä erilaisimpia lupauksia ja hengellisiä lahjoja, joihin sisältyy iankaikkinen elämä tulevassa Valtakunnassa. Voimmeko kaiken perusteella lähestyä Herraamme itse valitsemallamme tavalla, ”rajattomaan armoon” luottaen? Kelpaako tässä ajassa Hänen alttarillensa tuli kuin tuli, kunhan se vain palaa ja lämmittää, ennen kaikkea tuojansa mieltä?

Miksi minun on niin usein kirjoitettava asioista, jotka suorastaan pakottavat meidät tutkistelemaan itseämme ja uskomme perusteita? Meille on todistettavasti annettu todella paljon hengellistä hyvää, mutta tajuammeko oikealla tavalla kaiken merkityksen ja sen mukanaan tuoman vastuun? Olemme jo lukeneet useampaan kertaan:

”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään. Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!” (Luuk.12).

Me olemme joko tämän Herran sydämen mukaisen tulen levittäjiä tai sitten hengellisiä palomiehiä, jotka kaikin mahdollisin tavoin, itse sitä käsittämättä, pyrkivät sammuttamaan kaiken hengellisen tulen, todellisen hengellisen elämän. Tämä elämä tuli erikoisella tavalla esiin ja julki ensimmäisenä helluntaina:

”Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.” (Apt.1).

Tämä aito Hengen tuli ei siis alkanut maan tasalta, ihmismielistä, vaan se laskeutui taivaasta sellaisena humauksena ja Voimana, jota ei kukaan voinut kieltää. Esikuvallista kaikelle on tämän Tulen vaikutus kuulijakuntaan hengellisinä seurauksina, jotka pakottavat ajattelemaan Elian aikaa ja ratkaisevassa asemassa olevaa tulen lankeamista taivaasta. Mitä tapahtui tuolloin, ja mitä tapahtui helluntaina ihmisten mielissä Jumalan Tulen vaikutuksesta?

”’Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään, että sinä, Herra, olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin.’ Silloin Herran tuli iski alas ja kulutti polttouhrin, puut, kivet ja mullan sekä nuoli veden, joka oli ojassa. Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: ’Herra on Jumala! Herra on Jumala!’” (1.Kun.18).

Mitä tapahtui helluntaina Jumalan Tulen vaikutuksesta, ikuiseksi esikuvaksi meillekin, tässä ajassa, tässä hetkessä?

”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’ Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.’ Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: ’Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta.’” (Apt.2).

Me kaipaamme ja suorastaan janoamme hengellistä uudistusta ja hengellisiä kokemuksia omaan elämäämme ja miksi ei laajemmaltikin. Mutta mitä meiltä on ehkä jäänyt panematta merkille kaiken kaipauksemme ja odotuksemme keskellä? Mitä emme kovin mielellämme haluaisi kuulla? Se tulee julki ensimmäisestä lainauksestamme:

”…olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi,

pyhällä arkuudella ja pelolla;

sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.”

Kiitollisuudessamme on aina toivomisen varaa, mutta jossakin muussa on todella paljon puutetta! Hengellisessä elämässä ei ole kysymys vain meidän mielihyvästämme, vaan Herramme mielihyvästä, joka edellyttää meiltä pyhää arkuutta ja pelkoa!

Jos Herra suo, jatkamme tästä…