Uskallus Jumalaan!

”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan…” (1.Joh.3).

Uskon päivä päivältä yhä varmemmin, että kaiken tässä ajassa kohtaamamme tarkoitus on viestittää meille Jumalamme rakkaudellista asennetta ja huolenpitoa. Yksi merkittävimmistä tekijöistä kohtaamassamme vastustuksessa ja jumalakielteisyydessä on jotakin aivan päinvastaista kuin miksi se on tarkoitettu. Mitä järkeä on loputtomasti yrittää kieltää jonkin olemassaolo, jos sitä ei kerta kaikkiaan ole olemassa? Mielekkään ajattelun mukaan juuri tämä suunnaton vastustus on paras todiste asiamme puolesta!

Kenen elämä voisi olla hankalampaa ja ahdistavampaa kuin ateistin, jonka tarkoituksena on kaikin mahdollisin tavoin todistaa Jumalan olemattomuus? Ihmisjärki on kaikesta edistyksestään ja kehityksestään huolimatta rajallinen siinä määrin, että se kieltämisen linjalle lähdettyään alkaa jossakin vaiheessa kamppailla itseään vastaan, aikaansaaden niin suuria ristiriitaisuuksia että ne vaarantavat henkisen tasapainon! Ihminen kaikesta todistelustaan huolimatta toimii mielettömästi väittäessään asioita, joita ei loppujen lopuksi itsekään pysty todistamaan pitävästi!

Nimenomaan tässä ajassa me uskovaisina olemme samalla tavalla epäonnistuneet pyrkiessämme sanatulvalla ja omiin kirjoituksiimme ja oppinäkemyksiimme perustuen todistamaan sellaista, mikä on tarkoitettu tulemaan esiin meidän olemuksemme, meidän elämämme välityksellä. Uskallammeko myöntää ajautuneemme aivan liiallisessa määrin todistelun alueelle, sen sijaan että olisimme tehokkaammin toimineet todistajina omien kokemustemme ja näkymättömän maailman kohtaamisten välityksellä?

Uskon jokaisen meistä kokeneen niin suuren määrän näkymättömän kohtaamisia, että sisimmässä tulisi olla aivan toisenlainen varmuus ja luottamus! Itse en ole kokenut montaakaan merkittävää ihmettä, mutta pysähtyessäni todella ihmettelemään omaa elämääni monenlaisten sairauksienkin pysäyttämänä, voin varmuudella todeta elämäni olleen täynnä pieniä, usein huomaamatta jääneitä ihmeitä. Sairauksiin ja niistä toipumisiin liittyen en voi olla mainitsematta sitäkin, kuinka useaan kertaan sain kuulla lääkäriltä ”toipuneeni aivan ihmeteltävällä tavalla”!

Me kaipaamme aivan liian usein jotakin näyttävää ja ihmistenkin mielestä merkittävää, kiistämättömiä ihmeitä ja merkkejä, joissa voisimme levätä ja… No niin, siinä se tuli julki ennen kuin ehdin edes sitä todella ajatella!!! Suuret ihmeet ja merkit johtavat usein ne kokeneet jonnekin aivan muualle kuin voisimme ajatella! Mieleeni tulee voimakkaana parin päivän takainen lainauksemme:

”Kuinka kauan sinä, laiska, makaat, milloinka nouset unestasi? Nuku vielä vähän, torku vähän, makaa vähän ristissä käsin, niin köyhyys käy päällesi niinkuin rosvo ja puute niinkuin asestettu mies.” (Snl.6).

Uskallus Jumalaan ei perustu suuriin ihmeisiin ja merkittäviin kokemuksiin, vaan:

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hebr.11).

”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ’suuri pappi, Jumalan huoneen haltija’, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hebr.10).