Toivoa ja kärsivällisyyttä!

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room.8).

Me olemme syntyneet tähän maailmaan, ja tahdoimme sitä tai emme, joudumme osallistumaan sen huokauksiin ja kärsimyksiin Adamin ja Eevan jälkeläisinä. On aivan turha syyttää heitä kaikista kohtaamistamme epämukavista asioista. Itse olisimme aivan varmasti päätyneet samanlaisiin olosuhteisiin oman, inhimillisen luonteemme johdosta. Me emme itsessämme, maallisina olentoina, ole sen parempia tai ansioituneempia kuin hekään. Niin uskomatonta kuin se onkin, valtasi jonkinasteinen kärsimättömyys heidän mielensä kaiken täydellisyyden ja yltäkylläisyyden keskellä!

Mitä paremmat olosuhteet ihmisellä on, sitä kärsimättömämpi hän on jollakin elämänsä alueella yltäkylläisyydestä huolimatta, tai oikeastaan sen johdosta! Ihminen on aina paennut jopa ajatustakin jostakin ahdistavasta, kärsimystä tuottavasta. Mutta kuinka voisimme paeta ajattelumme voimalla kohtaamiamme todellisuuksia? Elämä on täynnä kaikenlaisia koettelemuksia, jotka tulevat tavalla tai toisella, usein aivan kulman takaa.

Vastoin kaikkea inhimillistä näkemystä ja ajattelua nimenomaan uskovainen ihminen joutuu elämänsä aikana kohtaamaan kaikenlaista kärsimystä omassaan ja läheistensäkin elämässä. Kuinka monen onkaan tämä kärsimys ja joskus suoranainen tuskakin saanut epäilemään koko uskonelämän todellisuutta! Kaikki epämieluisuus on kuin musta vaate aivan liian monelle. Ihmisen toivomuslistalla on selvästikin vain hyviä asioita, valoisa tulevaisuus ja toivo aina vain paremmasta. Mutta olisikohan inhimillisen toivon ja lainauksemme toivon välillä jotakin eroa?

”Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset…” (Hebr.5).

Jos näin oli jo Herramme kohdalla, miten voisi meidän osamme olla jotakin muuta? Hänhän on ainoa todellinen esikuvamme kaikessa hengellisyyteen liittyvässä. Hän joutui kulkemaan hyvin yksinäisen tien aikaansaadakseen meille väylän kaiken maallisen kärsimyksen ja koettelemusten lävitse. Me emme voi paeta vastuutamme kenenkään ihmisen taakse, saati sitten jonkun ihmisjoukon taakse. Jossakin vaiheessa elämäämme joudumme jumalanlapseudestamme huolimatta kokemaan todellisen ja aivan konkreettisen jumalanpelon saavuttaaksemme aidon toivon ja kärsivällisyyden!

Tässä ajassa jumalanpelko on kadonnut hyvin laajoista piireistä siinä määrin, että ihminen on alkanut helliä itseään aivan väärällä toivolla ja odotuksella, paeten illuusioihin ja kaikenlaisiin petollisiin kuvitelmiin. Aito jumalanpelko saa ihmisen etsimään kuuliaisuudessa vain Luojansa ja Herransa hyvää tahtoa kaikesta kohtaamastansa huolimatta. Ristin tie ei ole helppo tie, ei ole koskaan ollut sitä! Me olemme sidottuja tähän maalliseen kehoomme uudestisyntymästämme riippumatta ja huokailemme toivoen ja odottaen sitä hetkeä, kun yhtäkkiä pukeudumme kehommekin puolesta iankaikkisuuteen!

”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.”

Meitä masentaa suuressa määrin kaikki maallisin silmin näkemämme ja maallisin korvin kuulemamme! Mikä houkuttaa sen paremmin kuuliaiseen kilvoitteluun kuin riippuvaisuutemme näkymättömästä perinnöstämme? Tässä ajassa tuskin koemme suurtakaan mukavuutta ja tyytyväisyyttä, mutta kaiken toivon täyttymys odottaa meitä lähempänä kuin osaamme ajatellakaan!