Hengelliset kurittajat

”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.’ Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.” (Hebr.12).

Puhukaamme tänään kurituksesta. Mitä se käytännössä on merkinnyt ja merkitsee hengellisen elämän alueella? Tuttua taitaa olla jokaiselle kotona vanhempien suoma kuritus ja ojennus, mutta tämä on jäänyt itse kunkin mieleen aivan luonnollisena asiana. Mutta mikä on saanut kirjoittajan niin suuren mielipahan valtaan, että täytyi aikanaan kirjoittaa kokonainen kirja (Blogissa Kategoriat ”Kirja 1-8”)? Olisin tänä päivänä tuskin hengissäni tai järjissäni ilman tätä purkautumismahdollisuutta!

Mikä on ollut ja on osaltaan edelleenkin niin luonnotonta, että se on melkein murskannut kirjoittajankin henkisen olemuksen? Mikä on kääntänyt hyvään hengelliseen alkuun päässeiden etsivien sielujen mielen siinä määrin, että nämä ovat nähneet parhaaksi suuntautua jonnekin aivan muualle?

”…meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme…”

On kuritusta joka voidaan katsoa luonnolliseksi ja elämään kuuluvaksi, jonkinlaisessa jatkumossakin. Mitä kuitenkin joudumme kavahtamaan sellaisena asianhaarana, joka saa sisäisen rauhan horjumaan, joutumaan suoranaiseen sekasortoon?

Itse odotin uskon tieni tuovan mukanaan turvallisuutta ja tasapainoa, toveruutta ja ystävyyttä ylitse kaikkien inhimillisten tekijöiden. Mutta mihin jouduin törmäämään heti alkuaskelista lähtien?

Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat olleet melko tasapainoiset ja turvalliset, mutta varsinainen kuritus näytti alkaneen ns. hengellisen elämän piirissä, riippumatta suuntauksesta tai kirkkokunnallisuudesta. Mitä erilaisimpien opettajien ja johtajien karttakepit tai piiskat iskivät hengelliseen ja henkiseen selkääni saaden lapsellisen luottamukseni hengelliseen vanhemmuuteen horjumaan! Järkyttävintä kaikessa oli se, kuinka kovimmat iskut tulivat aivan toveritasolta, missä näytti vallitsevan suurin ”viisaus ja johtajuus”! Kaikki tämä kuritus ja ankara nuhde perusteltiin usein lainauksemme sanoilla, uskoen aina toimittavan itse Jumalan antaman toimeksiannon perusteella!

”Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?”

Kuinka suuri ero onkaan Isän kurituksella ja hurskaan sielun uravalinnalla! Kuinka moni uskovainen omaksuukaan roolin kouluttajana ja kasvattajana, kurittajana, saaden aikaan aivan päinvastaisen tuloksen kuin mikä on Jumalan rakkaudellisen ojennuksen takana! Tämä selittyy vain väärillä asenteilla ja itsekkäillä tavoitteilla.

”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta…”

Kuinka jaksaisimmekaan kaiken inhimillisen ohjauksen ja kurituksen keskellä ajatella synnin vastustamista, kun olemme aivan vereslihalla puolustautuaksemme ”hengellisiltä kurittajiltamme?

Olemme todella suuren tehtävän edessä erottaaksemme nämä kaksi eri kurittavaa tahoa toisistaan ja jaksaaksemme oikealla tavalla loppuun asti!

”…emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.”