Mitä itse olemme…

”Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” (Hebr.2).

Viime kerrasta mielessäni jäivät soimaan sanat lainauksemme lopusta:

”Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.”

Millainen puhuttelu meille, jotka uskomme saavuttaneemme jotakin kristillisessä vaelluksessamme! Sen sijaan että meistä olisi huokunut laupeutta ja ymmärtämystä kanssamatkaajiamme kohtaan, olemme etsineet puolusteluja puutteellisuuksillemme tökkäämällä hengellisen, syyttävän sormemme lähimmäisemme rintaan, huomaamatta ollenkaan että kolme sormea osoittaa meihin itseemme! Olemmeko todella siinä määrin unohtaneet omat koettelemuksemme ja kyyneleemme ja saamamme lohdutuksen, että näköpiiristämme on kadonnut velkamme Rakkaudelle? Kuinka ajankohtainen onkaan varoitus!:

”Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.” (Room.14).

Tietyt asiat elämässämme eivät ole itsestään selviä, itsestään ratkeavia, vaan meidän on osoitettava selvää päättäväisyyttä pysyäksemme kaidalla hengellisellä tiellä! Meidän on päätettävä asioita ja pysyttävä päätöksissämme!

”Vai päätänkö lihan mukaan, minkä päätän, niin että puheeni on sekä ’on, on’, että ’ei, ei’? Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole ’on’ ja ’ei.’” (2,Kor.1)

Kuinka paljon päätämmekään asioita lihallisen mielemme mukaan, käsittämättä kaiken merkitystä lähimmäisillemme, kohtaamillemme ihmisille!

”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa…” (Snl.19).

Mihin tämä voi perustua? Empatiaan, suureen anteeksiantamukseen, josta olemme tulleet osallisiksi! Me emme voi unohtaa omia rikkomuksiamme, jotka itse olemme saaneet anteeksi!

”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.” (Kol.3).

Elämme ajassa, jossa ihminen, jokainen lähimmäisemme, tarvitsee enemmän lohdutusta kuin koskaan aikaisemmin. Mutta kaiken mahdollisuus kätkeytyy omaan kokemukseemme Herran kanssa!

”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.” (2.Kor.1).