Vapautuksestamme Osa 2

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” (Kol.3).

Me olemme siis jo kuolleet, ja tässä on ratkaisun avain kysymykseemme valvomisesta, rukoilemisesta ja elämästä yleensä! Me olemme kuolleet tälle maailmalle ja sen järjestykselle, koska olemme siirtyneet uuteen elämään. Meidän toivomme ei todellakaan ole tässä elämässä ja sen jatkumisessa mielemme mukaisesti, koska me olemme taivaallisen kotkaperheen jäseniä! Meidän mielemme ja olemuksemme on kiintynyt korkeuksiin ja tälle maailmalle vieraisiin asioihin. Meidän on aivan mahdotonta miellyttää tätä maailmaa ja sen ihmisiä inhimillisen ajatuksen mukaisesti. Tämän ovat unohtaneet todella monet hengelliset johtajat, jotka ovat luoneet katseensa maalliseen hyvään ja palkkapussiinsa. Jos suomme liiaksi tilaa kehoomme ja maalliseen elämäämme liittyville asioille, ei meidän tule ihmetellä yllämme avautuvan taivaan uhkaavaa väriä!

Mieleeni tulee voimakkaana usein kuulemani kertomukset uskovaisten viimeisistä hetkistä. Jälkeen jääneet kertovat antaumuksella jopa minuutin tarkkuudella sairasvuoteella tapahtuneista asioista ja keskusteluista. Kerrotaan siitäkin, kuinka edesmennyt ei pystynyt puhumaan mitään, mutta katseellaan viestitti mielihyväänsä sen suhteen, että omaiset tai tuttavat olivat vuoteen äärellä.

”Oli se sentään hyvä, että hän viimeisillä hetkillään sai tuntea iloa ja läheisyyttä kaiken kovan elämän jälkeen! Oli se sentään hyvä, että me kaikki olimme vihdoinkin koolla ja saimme kertoa lähtevälle rakkaudestamme ja surustamme poismenon johdosta! Oli se sentään ihanaa, että rakkaamme viimeisillä hetkillään sai kokea hyviä asioita ja kuulla kuinka kovasti häntä arvostamme ja rakastamme! Jne.”

Miksi kaikki parhaat hetket jäävät mahdollisestikin vain viimeisiin hetkiin! Emmekö ole todella monessa suhteessa aivan mielettömiä! Rakkaus on nyt, tässä hetkessä, jossa lähimmäisemme tarvitsee meitä! Kuinka monet meistä itkevätkään päivittäin yksinäisyyttään ja lohduttomuuttaan, kosketuksen tarvettaan! Kuinka hyvältä tuntuukaan kuinka erilaisissa hetkissä eri seurakunnissa joku tulee iloisena ja taputtaa kädellään selkääni! Ei ole ollenkaan kysymys vain läheisemme viimeisten hetkien koristelusta mitä erilaisimmilla pakon eteen tuomilla hyvillä teoilla ja puheilla! Mitä me odotamme ja kaipaamme, mitä varten rohkaistumme ja rohkaisemme toisiamme? Me olemme jo kuolleet eläessämme ja ratkaisu kaikkiin ongelmiimme on vapautuksemme hetkessä!

On hienoa lähteä tästä elämästä läheisten keskellä, mutta kun kerran olemme uskovaisia ja odotamme kotiinkutsua, niin mitä merkitsevät muutamat hyvät hetket rakkaiden keskellä ylistyspuheiden kaikuessa, sen rinnalla että viimeinkin astumme todelliseen Jumalamme Maailmaan Herramme luokse, missä Hän itse kuivaa kaikki kyyneleemme!

Jos ajattelemme vain viimeisiä hetkiämme, joissa meidän tulee osoittaa rakkautta omiamme kohtaan loppuun asti, aivan kuten Herramme teki, vaeltavat ajatuksemme aivan väärillä urilla. Jumalan antama turva ja lupausten täyttyminen perustuvat lopulta siihen uuteen Elämään, jonka saavutamme vain kehomme uupumisen ja loppumisen kautta!

Me kaipaamme tuota kaiken täyttymystä Paavalin tavoin:

”Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.” (Fil.1).

”Ahdistuksessani minä huusin Herraa, Herra vastasi minulle ja asetti minut avaraan paikkaan. Herra on minun puolellani, en minä pelkää; mitä voivat ihmiset minulle tehdä? Herra on minun puolellani ja auttaa minua, ja minä saan ilolla katsella vihamiehiäni. Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin. Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ruhtinaihin.” (Ps.118).